Kuinka Final Fantasy Type-0 kaunistuu uusilla konsoleilla? Vertailuvideo katsastaa

Final Fantasy Type-0 HD on saanut odotetusti pintaansa hieman lisää kiillettä verrattuna pelin alkuperäiseen PSP-versioon. Uusi video tarkastelee hieman muutoksia samalla, kun toinen video tutustuu pelin taisteluihin.

23.1.2015 23:15

Square Enix jatkaa kiivasta tahtiaan uusien Final Fantasy: Type-0 HD -videoiden julkaisun suhteen. Kuluvalla viikolla pelistä on saatu kehiin jälleen kaksi kappaletta uusia videoita, joista toinen tyytyy pelin graafisen annin ja toinen sen tarjoamin taistelujen käsittelyyn.

Grafiikkavideo nostaa rinnakkain sekä PSP:llä aikoinaan tavatun Type-0:n alkuperäisversion että myös uudet Xbox Onelle ja PlayStation 4:lle saapuvat HD-versiot. Tarkastelemaan päästäänkin siis erityisesti HD-versioiden terävyyttä kuin myös muutamia lisäyksityiskohtia, joiden on määrä lisätä peliin elävyyttä.

Taisteluihin keskittyvä video katsastaa vuorostaan useamman eri näkökulman kautta Type-0:n toimintaa. Esittelyn saavatkin näin esimerkiksi niin pelin taikuus- ja summon-järjestelmä kuin myös pelin tapa käsitellä eri sankarien käyttämistä.

Final Fantasy Type-0 HD saapuu Eurooppaan maaliskuun 20. päivä. Pelin ensimmäiset versiot on varustettu Final Fantasy XV:n demolla.

Lisää luettavaa