Kuinka Gordon Freeman ottaa Half-Life 3:n odotuksen? Fanielokuva paljastaa

Pelaajat eivät ole ainoita, jotka ovat joutuneet löytämään elämäänsä täytettä Half-Life 3:a odotellessaan. Myös Gordon Freeman on ajautunut alennustilaan.

7.2.2015 04:45

Half-Life 3:n odotus on tunnetusti kestänyt jo vuosia, eikä se ole tietenkään ollut helppo asia useille sarjan faneille. Aina ajatelleeksi ei kuitenkaan tule, miten odotus on saattanut vaikuttaa myös itse sorkkarautasankari Gordon Freemaniin.

Tuore fanielokuva Uudesta-Seelannista paljastaa viimein, mitä Gordonille onkaan kuulunut näinä vaikeina aikoina. Vanha parrakas tiedemies ei vieläkään toki puhu eikä pukahda, mutta tylsyyden myötä mies on kuitenkin joutunut keksimään itselleen erilaisia harrasteita, joilla tämä voisi pitää mielensä virkeänä. Muun muassa juominen ja gravitaatiopyssyllä leikkiminen näyttävät olevan muutamia tällaisia asioita.

Viimeksi Half-Lifen merkeissä seikkailtiin virallisesti vuonna 2007. Tuolloin Valve julkaisi Half-Life: Episode Twon, joka teki kaikkea muuta paitsi päätti pelisarjan tarinan.

Lisää luettavaa