Kuinka käy Activision Blizzard -yrityskaupassa? Microsoftin valitus käsitellään briteissä heinäkuussa / Uutiset / pelaaja.fi

Kuinka käy Activision Blizzard -yrityskaupassa? Microsoftin valitus käsitellään briteissä heinäkuussa

31.05.2023 // Kirjoittanut: Toimitus
2

Microsoftin Activision Blizzard -kauppaan liittyvä valitus on saanut käsittelypäivän Yhdistyneessä kuningaskunnassa.

Maan kilpailuviranomainen CMA esti jättimäisen yrityskaupan huhtikuussa. Microsoft ja Activision Blizzard kertoivat pian CMA:n ilmoituksen jälkeen tekevänsä valituksen virheelliseksi katsomastaan päätöksestä.

Nyt Yhdistyneen kuningaskunnan kilpailuasioiden vetoomustuomioistuin on ilmoittanut ottavansa Microsoftin valituksen käsittelyyn heinäkuussa. Tuomioistuin vaikuttaa näin myöntyneen Microsoftin pyyntöön saada käsittelypäivä mahdollisimman aikaiseksi. CMA oli pyrkinyt siirtämään käsittelyä myöhemmäksi saadakseen lisää aikaa tapauksen käsittelyn valmisteluun.

Valituksen käsittely käynnistyy 24. heinäkuuta. Kuulemisten on määrä tapahtua kahden viikon aikana, joten käsittelyn on määrä päättyä elokuun alkupuolella. Päätöksen aikataulusta ei tällä haavaa ole tietoa.

69 miljardin dollarin kaupan takarajaksi oli alun perin asetettu kesäkuu. Näin ollen kaupan toteutuminen viivästyy vääjäämättä alkuperäisestä aikataulusta valituksen käsittelyn vuoksi.

Lähde: VGC

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.

Kommentit

Käyttäjän DuskTillDawn kuva
DuskTillDawn

Läpi menee karhu 💪🏻🐻 MUR RÄYH

IMAGE(https://i.imgur.com/T7PYqrx.jpg)

Käyttäjän Kalastajamies kuva
Kalastajamies

Niinkin typerästä asiasta kuin streaming gaming oli liikaa britteille. Toukokuussa brittissä 5000 pelaaja käytti Xcloubia päivässä