Payday-pelisarja on kääntymässä uuteen muotoon.

Kehittäjä Starbreeze paljasti uusimman osavuosikatsauksensa yhteydessä uusia suunnitelmiaan Paydayn varalle. Ruotsalaisstudio onkin työstämässä rosvoräiskinnästä näyteltyä versiota.

Yhtiö kertoi tehneensä yhteistyösopimuksen Stockholm Syndrome -tuotantoyhtiön kanssa Paydayn sovittamisesta tv-sarjaksi tai elokuvaksi. Starbreeze ei ole kertonut tarkempia yksityiskohtia suunnitellusta sisällöstä, mutta yhtiö mainitsee esityksessään hyödyntävänsä transmediakumppanuuksia tulevan vuoden aikana immateriaalioikeuksiensa kasvattamiseen.

Studio kertoi lisäksi Payday 3:n sekä toistaiseksi julkistamattoman uuden pelin kehityksen etenevän vahvasti. Starbreeze kaavaileekin tänä vuonna ilmestyvästä Payday 3:sta pitkäjänteistä menestystarinaa, joka tuottaa pitkäjänteisiä kassavirtoja tuleviksi vuosiksi.

Lähde: Starbreeze

Lisää luettavaa