PlayStation 4:lle ensi vuoden alussa saapuvasta Dissidia Final Fantasy NT:stä on julkaistu uusi varsin informatiivinen video. Tuore pätkä on suunniteltu alunperin oppaaksi E3-messujen kävijöille, mutta YouTubestakin katseltuna se tarjoaa varsin kattavan silmäyksen pelin perusteisiin.

Video vahvistaa erityisesti jälleen sen, että perustoiminnoiltaan Dissidia Final Fantasy NT muistuttaa PSP:ltä aiemmin tuttuja sarjan osia. Pelissä vastustajia ei siis vahingoiteta vain näitä satunnaisesti lyömällä, vaan pelaajan on ensin kasvatettava tietyillä hyökkäyksillä Bravery-pisteidensä arvoa ja käytettävä niitä sitten vihollisten eliminointiin HP-keskeisillä hyökkäyksillä. NT:n myötä taistelut ovat nyt vain muuttuneet lisäksi kuuden hengen tiimipohjaisiksi mittelöiksi, joissa aina välillä päästään kutsumaan myös Bahamutin kaltaisia voimakkaita hirviöitä avuksi.

Kehitteillä Dissidia Final Fantasy NT on ollut Dead or Alive– ja Ninja Gaiden -konkari Team Ninjalla. Peli on ollut aiemmin saatavilla japanilaisissa kolikkopelihalleissa.

Lisää luettavaa