Kulttihelmi SteamWorld Dig saa jatkoa, eikä siinä vielä kaikki – Nintendo teki joukon indiepaljastuksia Switchille

Nintendo teki joukon Switchia koskevia indiepaljastuksia. Sen yhteydessä esimerkiksi SteamWorld Dig 2 on saanut paljastuksensa.

1.3.2017 09:04

Ruotsalaiskehittäjä Image & Formin kovasti kiitelty SteamWorld Dig on saamassa jatkoa. SteamWorld Dig 2 on matkalla tänä vuonna ainakin Nintendon Switch-konsolille ja se näyttäisi vievän varovaisesti eteenpäin edellisosan Metroidia ja Dig Dugia yhdistellyttä kaksiulotteista kaivuuseikkailua.

Peli sai paljastuksensa Nintendon nyt tiistaina julkaistulla noin 20-minuuttisella videolla, jolla pelijätti esitteli joukon Switchille tulossa olevia indiepelejä. Samaisessa videossa esimerkiksi viime vuonna julkistetun Runner3:n kerrottiin olevan Switch-yksinoikeus ja että Retro City Rampagen henkinen seuraaja Shakedown Hawaii saa huhtikuussa ensimmäisensä julkaisunsa Switchilla. Jo aiemmin 3DS:lle paljastetun Blaster Master Zero on vahvistettu nyt myös tekevän tuloaan Switchille ja saapuvan molemmille alustoille lännessä 9. maaliskuuta.

Kaiken kaikkiaan Switchille pitäisi olla tämän vuoden aikana odoteltavissa 64 indienimikettä. Oheisen muutamia tulevia nimikkeitä listaavan kuvan saa suuremmaksi klikkaamalla.

Kokonaisuudessaan Nintendon esittelyvideon löytää uutisen alaosasta. Mukaan uutisen on upotettu myös erikseen joukko kyseisellä videolla nähtyjä trailereita.

Lisää luettavaa