Kulttijännäri Zero Escapen uusin osa nimettiin virallisesti – uhkaavaa taidetta myös julki

Zero Escape 3:n kehitystyö sujunee mallikkaasti. Peli on saanut nyt virallisen nimen myös lännessä.

1.11.2015 02:39

Kesällä virallisesti kuumeisen odotuksen jälkeen julkistettu kolmas Zero Escape -seikkailupelisarjan osa on saanut virallisen englanninkielisen nimensä. Pelin julkaisemisesta Yhdysvalloissa vastaava pelitalo Aksys Games on kotisivuillaan kertonut, että uutta seikkailua odottavien kannattaa pitää jatkossa mielessään sanarimpsu Zero Time Dilemma.

Virallisen nimen paljastuksen yhteydessä julki pelistä on tuotu nyt myös sekä sen logo että uusi alta löytyvä taidekuva. Aksys on samalla vahvistanut, että peliä tavoitellaan edelleen varsinkin Pohjois-Amerikassa sekä 3DS:lle että PlayStation Vitalle ensi vuoden kesäksi.

Euroopankin pitäisi vielä ajan myötä saada osansa Zero Time Dilemmasta. Näillä näkymin täällä peli julkaistaan tosin pelkästään vain ladattavassa muodossa.

Lähde: Aksys Games, Gematsu

Lisää luettavaa