Kulttikauhua jo 20 vuotta tarjoillut Corpse Party palaa Eurooppaan jälleen yhdellä uusioversiolla

Corpse Partyn uudelleenjulkaisut jatkuvat. Sopivasti halloweeniksi ulos saapuu nyt pelin 3DS-versio.

14.10.2016 00:14

Kulttimaineesta nauttivan Corpse Party -sarjan ensimmäinen osa on saamassa jälleen yhden uusioversion lännessä. Lokakuun 26. päivä Eurooppaan saadaan pelin 3DS-versio, jota julkaisija XSEED Games myy eShop-latauskaupan kautta 30 eurolla.

Corpse Partyn 3DS-versio ottaa nykyisin jo 20 vuotta vanhan kauhuseikkailun ja lisää siihen esimerkiksi uusia tarinakappaleita, tuoretta taidetta ja muutamia muita ulkoasumuutoksia. Jo aiemmin ensimmäisestä pelistä on saatu versio länteen myös iOS:lle, PSP:lle ja moderneille Windows-koneille.

Yhdysvalloissa uusin Corpse Party -uusioversio saa myös fyysisen noin 50 dollarin julkaisun, johon sisällytetään mukaan pelin musiikkiääniraita ja figuureja.

Lähde: XSEED Games (Twitter)

Lisää luettavaa