Viime vuoden E3-pelimessuilla julkistettu Xbox One -peli Phantom Dust on ajautunut erikoiseen tilanteeseen. Peliblogi Kotaku raportoi Microsoftin päättäneen yhteistyönsä peliä kehittäneen Darkside Game Studios kanssa ja näin ollen vastuu pelin luomisesta on siirtynyt muualle.

Microsoft ei ole tarkemmin vielä kertonut, kenet se on palkannut jatkamaan uuden Phantom Dust -pelin kehittämistä. Varmaa ei tällä hetkellä edes ole, onko pelin kehitys aloitettu tyystin alusta vai jatkaako uusi kehittäjä Darksiden luomalta pohjalta.

Yhteistyön päättyminen ei ole ollut hyvä uutinen floridalaiselle Darkside Game Studiosille. Kotakun mukaan noin 50 henkeä työllistänyt itsenäinen studio on joutunut nimittäin sulkemaan ovensa tapahtuman johdosta. Nihkeän tapauksesta tekee myös se, että yhteistyön loppuminen näyttää tulleen studion työntekijöille todellisena yllätyksenä.

– Pelin nähneet johtotason henkilöt olivat vaikuttuneita ja antoivat meidän niinkin myöhään kuin tänään [tiistaina] ymmärtää, että projekti oli vakaalla pohjalla. Saimme myöhemmin kuitenkin puhelun, että joku ylemmän tason henkilö, joka ei todennäköisesti tiennyt pelistä edes paljoa, oli päättänyt sulkea projektin, nimettömänä pysynyt Darksiden työntekijä kertoi Kotakulle.

Phantom Dust oli ensimmäinen Darksiden sooloprojekti. Aiemmin se on avitellut muun muassa Borderlands- ja BioShock-sarjan sekä Sunset Overdriven työstössä.

Toistaiseksi Xbox Onen Phantom Dust -pelistä ei ole ehditty näkemään kuin vasta oheinen traileri. Tiedossa on kuitenkin ollut, että pelin on ollut tarkoitus olla eräänlainen uusioversio vuonna 2004 alkuperäiselle Xboxille saapuneesta Phantom Dust -pelistä. Panzer Dragoon -kehittäjä Yukio Futatsugin aikoinaan ohjaama luomus oli erikoislaatuinen toimintapeli, jossa tärkeä osa taisteluita oli korttipohjaisten kykyjen hallinta. 

Alkuperäinen Phantom Dust sai julkaisunsa sekä Japanissa että Yhdysvalloissa. Eurooppaa se ei koskaan saavuttanut virallisesti.

Lähde: Kotaku

Lisää luettavaa