Kumi käryää kaupungeissa, vuoristossa ja moottoriradoilla toukokuussa

Codemastersin Grid 2 -kaahailuun voi odottaa pääsevänsä käsiksi toukokuussa. Alkuperäinen Grid ehtiikin juuri ennen sitä täyttämään täydet viisi vuotta.

31.1.2013 17:32

Formulaa joka tuutista viime vuonna puskenut Codemasters palaa muunlaistenkin kilpa-ajureiden kimppuun kesän startatessa. Julkaisija-kehittäjä on vahvistanut, että odotettu Grid 2 saadaan ulos Euroopassa toukokuun 31. päivä.

Jo lähes viiden vuoden takaiselle Race Driver: Gridille jatkoa tuova uutukainen heittää pelaajat kisaamaan ympäri maailmaa niin erilaisille lisenssoiduille kilparadoille kuin myös erilaisille katu- ja vuoristokokonaisuuksille. Kaiken tämä pitäisi myös tapahtua varsin vauhdikkaissa merkeissä

Grid 2:n suhteen kehittäjät ovat erityisesti hehkuttaneet sen True Feel -nimellä kulkevaa ajomallia, joka pohjautuu kiivaasti päivittyvään fysiikkamallinnukseen. Pelistä on kerrottu myös löytyvän ainakin kapunkiradoissa toimiva LiveRoute-mekaniikka, jolla voi muovata ratoja uuteen uskoon kesken kilpailujen.

Perusversion ohella pelistä saadaan jakeluun kepeitä erikoisversioita. Ennakkotilaajille tarjotaan tällä tavoin hajanaisia pieniä lisäsisältöpaketteja, joista kukin tuo mukanaan yhden auto sekä jotain erikoissisältöä, kuten alennuksia pelin sisäiseen kauppaan tai lisää reittejä LiveRouteen.

Grid 2 julkaistaan sekä Xbox 360:lle, PlayStation 3:lle että Windowsille.

Linkki neljän kuukauden takaiseen pelikuvavideoon

Lähde: Codemasters

Lisää luettavaa