Kun järki jättää: No Man’s Skyn viivästyminen johti tappouhkauksiin

No Man's Skyn viimeistely on parhaillaan käynnissä, mutta ilman stressiä se ei selvästikään kuitenkaan tapahtdu. Sen lisäksi, että itse peli on kunnianhimoinen, ovat sen kehittäjät joutuneet hiljattain kohtaamaan myös tappouhkauksia pelin myöhästymisen johdosta.

29.5.2016 16:57

No Man’s Skyn hiljattain kohtaama viivästyminen on nostanut jälleen esiin varsin synkän ilmiön pelialan uumenista. Pelin kehittämisestä vastaavan Hello Games -studion perustaja Sean Murray on kertonut Twitterissä, että hän on pitkin viime viikkoa vastaanottanut runsaasti tappouhkauksia ihmisiltä, jotka eivät ole olleet tyytyväisiä studion päätökseen lykätä pelin julkaisua reilulla kuukaudella.

Alkujaan viime maaliskuussa Hello Games oli ilmoittanut, että No Man’s Sky olisi tarkoitus saada sekä PlayStation 4:lle että pc:lle kesäkuussa. Kuluvalla viikolla studio kuitenkin vahvisti, että se on päättänyt tuoda pelinsä sittenkin markkinoille vasta elokuussa, voidakseen hioa sitä vielä parhaaksi näkemällään tavalla.

No Man’s Skyn kehittäjät eivät ole myöskään ainoita henkilöitä, jotka ovat joutuneet pelin myöhästyksen siivittämänä tulilinjalle. Peliblogi Kotakun Jason Schreier raportoi esimerkiksi myöhästymisestä alunperin jo torstain paikkeilla perustaen tietonsa omiin lähteisiinsä, minkä seurauksena hän on päässyt vastaanottamaan muun muassa seuraavanlaista runollisuutta:

Kaiken kaikkiaan No Man’s Skyta on odotettu tähän mennessä hieman vajaat kolme vuotta. Peli paljastettiin alunperin vuoden 2013 joulukuussa. Ennen No Man’s Skyn julkistusta Hello Games oli tunnettu lähinnä vain pienemmistä Joe Danger -peleistään, joskin studiosta on löytynyt toki ennestään myös esimerkiksi Burnout-sarjan konkareita.

Lähde: Destructoid

Lisää luettavaa