Kuningattaren elämä on nyt aina vain jännittävämpää – hallinnointipeli Reigns: Her Majesty laajeni ilmaiseksi

Reigns: Her Majesty on kasvanut ilmaiseksi muun muassa peräti 200 uudella kortilla.

21.7.2018 20:55

Hupaisan yksinkertainen hallinnointisimulaattori Reigns: Her Majesty on saanut uutta ilmaista sisältöä. 

Tuoreella päivityksellä peli on kasvanut kaikkiaan 200 lisäkortilla, jotka esittelevät virtuaalikuningattarille siis runsaan joukon uusia hallinnollisia valintoja tehtäväksi. Siinä ohessa kohdattavaksi on ilmestynyt kolme uutta hahmoa, kun taas kuoleminen on mahdollista nyt viidella uudella tavalla.

Päivitys on tuotu Reigns: Her Majestyn kaikkiin versioihin, eli tuoreeseen sisältöön on mahdollista päästä käsiki niin pc:llä kuin mobiililaitteilla. Varsinainen pääpeli julkaistiin alunperin joulukuussa oheisen piirrostrailerin saattamana.

Lähde: Steam

Lisää luettavaa