Kunnianhimoiselle No Man’s Skylle vihdoin PS4- ja pc-päiväys – erikoisversioita samalla julki

Satunnaisesti muovautuvaa avaruustutkiskelua tarjoavalle No Man's Skylle on vahvistettu julkaisupäivämäärä.

3.3.2016 17:48

Brittiläiskehittäjä Hello Gamesin satunnaisesti rakentuva avaruustutkiskelupeli No Man’s Sky julkaistaan Euroopassa 22. kesäkuuta niin PlayStation 4:lle kuin pc:llekin. Samalla on vahvistunut, ettei peliä olla myymässä vain latausmuodossa, vaan siitä tuodaan saataville PlayStation 4:llä myös levyversio ja nähdäänpä kaikilla alustoilla pelistä myös erikoisversioitakin.

PlayStation 4:llä nähtävän erikoisversionsa sisään No Man’s Sky pakkaa itse pelin lisäksi metallikannet, 48 sivua pitkän taidekirjan, ladattavia bonusresursseja, dynaamisen PS4-teeman sekä sarjakuvan. Sarjakuvan Hello Games on luonut yhdessä Kingsmanista ja Watchmenista tutun Dave Gibbonsin, Mass Effect– ja Deus Ex -konkari James Swallow’n ja taiteilija Angus McKien kanssa.

Pc:llä No Man’s Skysta myyntiin saadaan vuorostaan niin sanottu Explorer’s Edition, joita on tarkoitus tuottaa vain 10 000 kappaletta. Pelin latauskoodin lisäksi se sisältää muun muassa pienoisen avaruusaluspatsaan noin 150 dollarilla.

Toistaiseksi on epäselvää, kuinka paljon No Man’s Sky’n erikoisversiolle on kertymässä PlayStation 4:llä hintaa. Pelin perusversio vaikuttaisi sen sijaan kustantavan niin latausmuodossa kuin fyysisenä noin 60 euroa kaikilla alustoilla.

Lähde: PlayStation Blog, GOG

Lisää luettavaa