Kunnianhimoisesta Destiny-räiskeestä perusteisiin porautuva esittelyvideo

Bungie on tarjoillut Destinysta upouuden videon nähtäville. Siinä kehittäjät pyrkivät varsinkin kertomaan, mitä peli pohjimmiltaan haluaa tarjota pelaajilleen.

23.8.2013 02:45

Bungien ja Activisionin yhteistyön tuloksena syntyneestä Destinysta on tarjolla uutta videota. Tiedossa on näin ollen tietysti paljon uutta pelikuvaa, mutta ennen kaikkea videolla päästään nyt myös kuulemaan kehittäjien selostavan pelinsä perusteita.

Videolla esiin nouseekin muun muassa Destinyssa nähtävä eräänlainen pelaajien kannalta yhteinen maailma, jossa muita räiskijöitä saattaa kohdata kesken omien seikkailujen. Toimintaa itsessään hahmotellaan myös kertomalla niin varusteiden keräämisestä, erilaisista hahmojen käytössä olevista kyvyistä kuin myös mahdollisuudesta kantaa kerralla mukanaan kolmea varsin erityyppistä asetta.

Destiny on tarkoitus saada julkaistua joskus ensi vuoden aikoihin. Se on kehitteillä niin PlayStation 4:lle, Xbox Onelle, PlayStation 3:lle kuin Xbox 360:lle.

Lisää luettavaa