Darksiders II on seuraava remasterointikäsittelyn saava viime sukupolven peli. Darksiders-pelisarjaa nykyisin hallinnoiva Nordic Games on vahvistanut asian GameSpotille verkkokauppajätti Amazonin listattua sivuillaan hetkellisesti Darksiders II:n PlayStation 4 -version.

Nordic Games ei ole suostunut vielä kertomaan tarkempia yksityiskohtia uudesta Darksiders II -versiosta. Varmuutta ei näin ollen ole, millä kaikilla alustoilla se tullaan vielä näkemään ja mitä kaikkea pakettiin saadaankaan sisällön osalta. Kiinnostavaa olisi ainakin tietää, mahtuuko alkuperäinen Darksiders alkuunkaan pakettiin.

Darksiders II:n julkaisusta tulee tänä vuonna täyteen kolme vuotta. Kyseessä oli julkaisija THQ:n viimeinen suuri julkaisu ja kehittäjä Vigil Gamesin viimeinen peli ennen sen hajoamista. Peli saatiin niin Xbox 360:lle, PlayStation 3:lle, pc:lle kuin Wii U:llekin.

Lähde: GameSpot

Lisää luettavaa