Kuolleeksi luultu Rising Thunder palaa – kehitysvastuu siirtyy fanien harteille

Aloittelijaystävällisempää taistelupelikokemusta tarjoillut Rising Thunder tuodaan takaisin pelinä, jonka tulevaisuus jätetään yhteisön käsiin.

19.12.2017 19:01

Viime vuonna yllättävän peruuntumisen kokenut taistelupeli Rising Thunder on palaamassa. Tammikuussa pelin kehittäjät julkaisevat siitä kokonaan uuden ilmaisen Community Editioniksi kutsutun version, jonka mahdollisen kehittyminen jätetään fanien harteille.

Uusi versio on varustettu muutamilla uusilla ominaisuuksilla, kuten paikallisella moninpelillä ja muutamilla käytettävyysehostuksilla. Sitä tuetaan lisäksi avoimeen lähdekoodiin perustuvalla palvelimella, jota fanit voivat näprätä mielensä mukaan.

– Kaikki tämä on ilmaista ja tulee pysymään sellaisena lopullisesti. Sillä välin meidän tiimimme on siirtynyt kehittämään jotain uutta, josta olemme valmiita kertomaan, kun aika on oikea, Rising Thunder -kehittäjien Reddit-kirjoituksessa kerrotaan.

Rising Thunder nousi pelaajien tietoisuuteen vuonna 2015 sen pyrittyä tekemään taistelupelaamisesta tavanomaista aloittelijaystävällisempää.  Peli ehti päästä avoimeen testivaiheeseen, kunnes League of Legends -kehittäjä Riot Games osti Rising Thunderia tehneen Radiant Entertainmentin.

Lähde: Reddit

Lisää luettavaa