Kurkista pelinkehityksen kulisseihin: ennennäkemätöntä pelikuvaa hyllytetystä South Park -pelistä

Xbox-kehitysyksikön uumenista on paljastunut julkaisematon ja kokonaan julkistamaton South Park -peli.

29.9.2015 06:00

Verkkoon on saatu ennennäkemätöntä pelikuvaa todella varhaisessa kehitysvaiheessa olleesta South Park -peliprojektista.

Keskeneräiseksi jääneen South Park -pelin sisältävä alkuperäisen Xbox-konsolin kehitysyksikkö on löytänyt tiensä YouTube-kanava HappyConsoleGamerin haltuun. Kokonaan julkistamaton South Park –peli oli kehitteillä mm. Tomb Raider– ja Tony Hawk -pelisarjan parissa työskennelleessä Buzz Monkey -studiossa.

Varhaisen materiaalin perusteella hyllytetty projekti oli South Park -teemalla varustettu mukaelma vuonna 2003 julkaistusta The Simpsons: Hit & Runista. Tiettävästi pelistä ei ole koskaan aikaisemmin saatu pelikuvaa julkisuuteen asti, joten oheinen video esittelee mielenkiintoisen kurkistuksen pelinkehityksen kulisseihin ja South Parkin historiaan.

Lähde: HappyConsoleGamer

Lisää luettavaa