Kylmän teräksiset polut odottavat PlayStation-roolipelaajia jälleen marraskuussa

Viimeisin The Legend of Heroes -peli Trails of Cold Steel II saapuu Eurooppaan vielä ennen vuoden vaihtumista.

29.8.2016 21:58

Pitkäikäinen japanilainen roolipelisarja The Legend of Heroes on palaamassa Eurooppaan vielä loppuvuodesta. Marraskuun 11. päivä PlayStation 3:n ja Vitan pelitarjontaa saapuu kasvattamaan The Legend of Heroes: Trails of Cold Steel II, jonka NIS America tuo täkäläisille markkinoille ladattavassa sekä fyysisessä muodossa.

Trails of the Cold II:n myötä Trails of Cold Steel -alisarjan julkaisutahti on kiivastunut hieman entisestä. Ensimmäinen Trails of Cold Steel nähtiin Eurooppassa nimittäin viime tammikuussa lähes kolme vuotta koko alisarjan alkuperäisen Japanin debyytin jälkeen. Trails of the Steel II:ta japanilaiset pelasivat alunperin vastaavasti vuonna 2014.

Alisarjan kolmas osa on parhaillaan työn alla The Legend of Heroes -kehittäjä Nihon Falcomilla. Sen saapumisesta länteen ei ole vielä varmuutta.

Ensimmäisen osan tapaan myös Trails of Cold Steel II:lta odotettavissa on kepeän taktista vuoropohjaista toimintaa. Tapahtumiltaan jatko-osa käynnistyy noin kuukauden verran ensimmäisen pelin päätöshetkien jälkeen.

Lähde: NIS America

Lisää luettavaa