Lähde: PS4:n virtuaalitodellisuuslasit julki ensi kuussa

Sony esittelee PS4:n vastineen Oculus Riftille ensi kuussa GDC 2014 tapahtumassa, TechRadar-julkaisun lähteet kertovat.

24.2.2014 05:35

Sony aikoo esitellä PS4-konsolin virtuaalitodellisuuslasit maailmalle ensi kuussa järjestettävässä Game Developers Conference 2014 -tapahtumassa, TechRadar-julkaisu kertoo.

PS4:n on jo viime syksystä saakka huhuiltu saavan VR-lasit lisävarusteena, mutta toistaiseksi Sony ei ole vahvistanut laitetta virallisesti. TechRadar kertoo saaneensa tiedon lähestyvästä julkistuksesta Sonyn virtuaaliteknologian parissa aikaa viettäneeltä lähteeltä, joka kuvailee lasien kuvanlaatua erittäin hyväksi. Yhtiö on aikaisemmin kehittänyt lähinnä elokuvien katseluun tarkoitettuja 3D-katselulaitteita, jotka ovat saatavilla kuluttajille n. 1300 euron hintaan.

Sonyn huhutaan esittelevän VR-teknologiaa hyödyntäviä pelejä kesän E3-messuilla, joten varsinaisten lasien julkistus ensi kuun kehittäjätapahtumassa sopisi kyseiseen aikatauluun. GDC 2014 järjestetään 17.-21. maaliskuuta San Fransicossa.

Lähde: TechRadar

Lisää luettavaa