Lähteet: Amazon liittyy suoratoistopelipalvelukisaan ensi vuonna / Uutiset / pelaaja.fi

Lähteet: Amazon liittyy suoratoistopelipalvelukisaan ensi vuonna

22.11.2019 // Kirjoittanut: Jukka Moilanen
16

Amazonin kerrotaan liittyvän pelisuoratoistopalveluiden joukkoon ensi vuonna.

Verkkojätin kerrottiin jo aikaisemmin tänä vuonna työstävän omaa pelaamiseen keskittyvää suoratoistopalveluaan. Tuoreiden tietojen mukaan projekti eteneekin hyvää vauhtia. CNET-julkaisun mukaan Amazonin AWS-pilvipalveluita hyödyntävä pelipalvelu on määrä integroida Twitch-suoratoistopalvelun kanssa, vaikka yksityiskohdat yhteistoiminnallisuuksista ovatkin vielä hämärän peitossa. 

Amazonin pelipalvelun häämöttävästä lanseerauksesta on saatu vihiä esimerkiksi työpaikkailmoitusten muodossa. CNETin lähteiden mukaan Amazon on ainakin julkistamassa palvelun ensi vuoden aikana, mutta aikaisempien tietojen mukaan palvelu myös lanseerattaisiin ensi vuoden aikana.

Lähde: Cnet

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.

Kommentit

Käyttäjän edqe kuva
edqe

Hienoa. Kiinnostavaa nähdä miten nopeasti suoratoistopalvelut ja etenkin pilvilaskentaa hyödyntävät pelit kehittyvät.

Stadia vaikuttaa erinomaiselta askeleelta eteenpäin. Onhan se ihan jännää testata RDR2:sta ja Destiny 2:sta selaimella. Juuri näin se pitää mennäkin. Toivottavasti laiteriippumattomuus olisi iso osa pelaamista tulevaisuudessa.
Yllätyin miten heikoilta molemmat noista peleistä vaikuttavat. Ei olisi tullut hommattua ilman tarvetta testata Stadiaa.

Käyttäjän frozen kuva
frozen

Kummasti enää ei ihmisiä haittaa tämä always online peleissä ;)

Käyttäjän Balnazzard kuva
Balnazzard

No kukin tyylillään...itse taas olen sitä mieltä, että Stadian toteutus on sanonko mistä....

Maksat ensin itse palvelusta, jonka jälkeen vielä maksat täyden hinnan vuoden vanhoista (tai vanhemmista) peleistä, jotka löytyvät jo vähintään puoleen hintaan muualta....lisäksi naurettavaa yrittää panostaa vielä pelien stremaukseen 4K resoluutiolla, kun suurimmalla osalla väestöstä ei siihen kaista yksinkertaisesti riitä..

Stadia on tuolla konseptilla kuollut ja kuopattu parin vuoden päästä. Microsoftin lähestymistapa Xcloudin (ja sen yhdistäminen GamePassiin) on huomattavasti järkevämpi, koska palvelu toimii täsmälleen Netflixin tapaan ja lisäksi eivät edes tällä hetkellä yritä 4K tarkkuudella pelejä streamata, vaan tarkkuus on käsittääkseni mobiililaitteilla rajattu 720p resoluutioon, PCn näytöltä tuo todennäköisesti on 1080p.

Saa nähdä sitten mikä Amazonin ratkaisu tulee olemaan mutta Google/Stadia nyt ainakin on pelistä pois.Itsehän suosin edelleen fyysistä mediaa ja tulen niin tekemään hamaan loppuun saakka, mutta jos Xcloudin tai Stadian väliltä pitäisi valita niin ehdottomasti Microsoftin malli on parempi

Käyttäjän snaketus kuva
snaketus

Toivottavasti floppaa kunnolla kuten Stadiakin. Mitä nopeammin nämä yritykset huomaa, että ihmiset ei halua tätä palvelua sen parempi.

Käyttäjän edqe kuva
edqe

Kokeilen mielelläni Stadian ja Amazonin palvelun lisäksi myös Xcloudia. Vaatimuksena itselläni on, että se toimii myös Linuxilla. Jos kehittäjät eivät voi käyttää Vulkania ja muita avoimia rajapintoja Xcloud-pelien tekemisessä, niin se olisi kyllä toinen syy että miksi en palvelua lähtisi käyttämään ja tukemaan.

Itsellän on kokemusta tähän mennessä vain Stadiasta ja sen toimivuus yllätti itseni positiivisesti. Vielä kun alamme saamaan enemmän pilvilaskentaa hyödyntäviä pelejä, niin palvelut muuttuvat entistä mielenkiintoisemmiksi.

Ihmetyttää miksi niin monet tuntuvat olevan alustariippumatonta pelaamista vastaan. Suoratoistopelipalvelut ovat mielestäni erittäin tervetullut tapa pelata pelejä.

Käyttäjän Balnazzard kuva
Balnazzard
Lainaus edqe

Ihmetyttää miksi niin monet tuntuvat olevan laiteriippumatonta pelaamista vastaan. Suoratoistopelipalvelut ovat mielestäni erittäin tervetullut tapa pelata pelejä.

No itse en nyt varsinaisesti ole vastaan, samapa tuo jos suoratoistopalvelut ovat jollekkin muulle se paras tapa pelata. Henk.koht olen ns "vanhan liiton" pelaaja joka edelleen keräilee pelejä hyllyyn ja haluaa sen fyysisen tuotteen. Mitä taas muihin tulee niin kaiketi monet muut "vanhan liiton" pelaajat pelkäävät että suoratoistopalvelut entisestään kiihdyttävät siirtymistä täysin digitaaliseen aikaan jolloin paitsi fyysiset pelit, niin myös perinteiset pelikonsolit katoavat markkinoilta.

Itsehän olen sitä mieltä ollut jo pitkään, että tuo tulee tapahtumaan enemmin tai myöhemmin kuitenkin, enkä siksi ole jaksanut sen paremmin tätä muutosta vastaan tapella kuin omien valintojen kautta. Kuten sanottu jokainen pelatkoon sillä alustalla/palvelulla joka itselleen parhaiten sopii.

Stadiaa vastaan taas olen nimenomaan siinä, että sen konsepti jossa joudut pulittamaan erikseen palvelusta ja sitten vielä jokaisesta ostamastasi pelistä sotii mielestäni kaikkien muiden suoratoistopalvelujen mallia vastaan. En henk.koht. ymmärrrä miten Google näki että tämä ratkaisu olisi toimivampi kuin se mihin oikeastaan kaikki muut suoratoistopalvelut perustuvat.

Käyttäjän Paladin777 kuva
Paladin777

Google on myös kuuluisa palveluiden lopettamisesta ja muuttamisesta. Katsotaan miten Stadian käy. Luulen että menee lihoiksi jos ei kannattavuutta tule.

Digitaalistuminen ja digitaalinen jakelu ovat ihan hyviä, mutta pelkona on aina tuo, jos palvelu lopetetaan menetät mediat. Sitten yritykset jotka omistavat pelin oikeudet pihtaavat niitä ja peli ”katoaa”. Vertailuna tämän hetkinen tilanne jossa tiettyjä pelejä ei enää ole saatavilla, tai jos on niin sairaaseen hintaan. Ainut keino taistella vastaan on fyysinen media ja sen riittävä aaatavuus.

Käyttäjän edqe kuva
edqe
Lainaus Balnazzard

No itse en nyt varsinaisesti ole vastaan, samapa tuo jos suoratoistopalvelut ovat jollekkin muulle se paras tapa pelata. Henk.koht olen ns "vanhan liiton" pelaaja joka edelleen keräilee pelejä hyllyyn ja haluaa sen fyysisen tuotteen. Mitä taas muihin tulee niin kaiketi monet muut "vanhan liiton" pelaajat pelkäävät että suoratoistopalvelut entisestään kiihdyttävät siirtymistä täysin digitaaliseen aikaan jolloin paitsi fyysiset pelit, niin myös perinteiset pelikonsolit katoavat markkinoilta.

No itsellenikin se on vain yksi tapa pelata muiden joukossa. Voin kai laskea itsenikin "vanhan liiton pelaajaksi", koska olen pelannut kuitenkin jo 80-luvun alusta asti. En koskaan ollut kuitenkaan erityisen valmistaja/brändi/laite -uskollinen, vaikka Commodoren ja Kaypron laitteet lämpimiä muistoja tuovatkin.
Toivon ehdottomasti, että uusien fyysisten pelien kerääminen olisi tulevaisuudessakin mahdollista, mutta kuten sanoit, niin se ei taida tulla enää jatkumaan tulevaisuudessa.

Lainaus Balnazzard

Stadiaa vastaan taas olen nimenomaan siinä, että sen konsepti jossa joudut pulittamaan erikseen palvelusta ja sitten vielä jokaisesta ostamastasi pelistä sotii mielestäni kaikkien muiden suoratoistopalvelujen mallia vastaan. En henk.koht. ymmärrrä miten Google näki että tämä ratkaisu olisi toimivampi kuin se mihin oikeastaan kaikki muut suoratoistopalvelut perustuvat.

En itsekään ole mielissäni Stadian rahoitusmallista, mutta koska näen että koko suoratoistopelipalvelu on vielä niin lapsenkengissä, että olen valmis pulittamaan ylimääräistä vain kokeakseni ja nähdäkseni missä vaiheessa palvelu tässä vaiheessa on. Ainoa peli ko. palvelussa on, josta olen aidosti kiinnostunut on Football Manager 2020. Tässäkin itseasiassa kolahti omaan nilkkaan - kehittäjä lopetti natiivin Linux-tuen, koska "peliä voi pelata kuitenkin Stadian kautta" :)

Käyttäjän Angel of Death kuva
Angel of Death

Itselleni suoratoistopalvelut ovat aivan jäätävää paskaa:

1. Tuota kautta pelaajalla ei ole enää kontrollia peleistä.

2. Pelit ovat riippuvaisia nettiyhteydestä jossa on monta mutkaa matkassa ennen kuin yhteys pääsee Suomeen asti.

3. Lisenssin loppuessa peli katoaa savuna ilmaan.

4. Jos homma toimii kuin Netflix niin pelejä katoaa vähän väliä ja peli sarjan osat 1-10 saattaa jokainen vaatia eri palvelua.

5. Yksinoikeuksia kahmitaan melko varmaasti ahnaammin kuin Epic.

6. Ei modeja, eli peliyhteisö ei voi enää pelastaa hiomattomia helmiä.

7. Köykäisestä rahastuspelistä ei voi enää äänestää lompakollaan koska tilaus.

8. Et omista pelejä.

9. Ei redundia jos peli ei vastaa lupauksia, tilauksen voi toki katkaista, mutta samalla menetät ne pelit joita haluat pelata.

10. Pelit eivät ole samoja kaikille vaikka hinnat melko varmasti ovat, kaikissa maissa ei ole yhtä kovat nettinopeudet. Koneella pelattavaa peliä voi pelata täällä keskellä ei mitään ei niin vimpan päälle olevalla nettiyhteydellä, mutta suoratoisto tuskin onnistunee kunnolla edes HD-readynä vaikka kuinka maksaisin 4K:sta.

11. Pelit näyttävät heikommilta kuin edes nykysukupolvan konsoleilla ja sitten päälle vielä input lagia.

Pilven laskentateho ei paljon lohduta jos peliä ei pysty kunnolla edes pelaamaan. Toki teknologia kehittyy, mutta se on kallista ja Suomen kokoiseen maahan se yleensä rantautuu jälkijunassa.

Tilauksesta toiseen hyppiminen toki tekee pelaamisesta paljon halvempaa, mutta tuskinpa suoratoistopalvelut antavat tällä tavalla voittoja syödä, joten joku stoppihan tälle tulee (voi olla osasyy miksi Stadian hinnoittelu on noin karmea).

Käyttäjän Balnazzard kuva
Balnazzard

Siinä tulikin aikalailla kattavasti ne kaikki pointit miksi en itsekkään suoratoistosta pelien kohdalla innostu. Mutta tosiaan ehkä joillekkin nämä seikat eivät merkitse mitään, pelejä ei haluta edes omistaa, ei merkitystä katoavatko ne palvelun kirjastosta/palvelun kaatumisen myötä tai että resoluutio on huonompi...

Täytyy tosiaan pitää mielessä se, että ne jotka pelinsä haluavat suoratoistopalvelun kautta pelata ovat pitkälti hyvin erilainen kohderyhmä, eikä näitä suoratoistopalveluja olekkaan tarkoitettu tietenkään meille (muutamaa poikkeusta lukuunottamatta) jotka tälläkin sivustolla tai vaikka YT:n puolella suoratoistopalveluita haukkuvat. Suurin potentiaalinen kohderyhmä ovat ne pelaajat, jotka pääsääntöisesti kuluttavat aikaansa mobiilipelien parissa ja joilla ei välttämättä ole halua lähteä ostamaan uutta konsolia tai peli-PC:tä.

Nostoja