Xbox-yhteistyötoimintapeli Redfallin julkaisusta on kuulunut jälleen uusia huhuja.

Windows Central -sivusto on kertonut saaneensa lähteistään lisätietoja Redfallin julkaisuajankohdasta. Arkane Studiosin kehittämän yhteistyöräiskintäpelin kerrotaan ilmestyvän nykyisen aikataulun mukaan toukokuun ensimmäisellä viikolla.

Redfallin julkaisuaikataulun tiimoilta kuultiin vahvistamattomia huhuja viimeksi viime viikolla. Huhujen mukaan Redfallin julkaisupäivä olisi siirtynyt sisäisesti alkukeväästä toukokuulle. Windows Centralin lähteet siis vaikuttaisivat vahvistavan huhujen todenperäisyyttä.

Redfallille ei ole vielä vahvistettua julkaisupäivää. Pelin on kuitenkin kerrottu ilmestyvän vuoden 2023 alkupuoliskolla, joten sisäinen viivästys ei ole varsinaisesti vaikuttanut pelin viralliseen julkaisuaikatauluun.

Lähde: Windows Central

Lisää luettavaa