Lähteet: BioShock-luoja Ken Levinen uusi studio on vaikeuksissa

Ken Levinen Ghost Story Games -studion peliprojekti ei etene.

4.1.2022 12:18

BioShock-pelisarjan luojana tunnetun Ken Levinen uusi projekti on vaikeuksissa, lähteet kertovat.

Bloomberg-julkaisun mukaan vuonna 2017 perustettu Ghost Story Games -studio on kärsinyt merkittävästä työntekijäkadosta, jonka taustalla on Levinen johtamistyyliin liittyviä ongelmia. Artikkelin mukaan puolet studion perustajajäsenistä ja monet muista työntekijöistä ovat jättäneet studion.

Yksi perustajista, Mike Snight, kertoo haastattelussa lähteneensä nimenomaan Levinen luovan prosessin vuoksi. Toinen perustaja Andres Gonzalez kertoo Levinen esimerkiksi vaatineen kehittäjiltä usein dramaattisia muutoksia eri osa-alueisiin kesken kehityksen, mikä teki kunnianhimoisen pelin kehityksestä vaikeaa.

Lähteiden mukaan Levinen kerrotaan myös pyrkineen saamaan aikaan liian kunnianhimoisia tavoitteita liian pienellä tiimillä. Studion kerrotaan työllistävän tällä hetkellä noin 30 työntekijää, joiden harteille on kasattu kovia odotuksia esimerkiksi pelaajien tekemien valintojen mukaan muovautuvasta pelistä.

Toistaiseksi Ghost Story Games ei ole esitellyt työstämäänsä peliä julkisesti. Levine kertoi vuonna 2017 studion kehittävän immersiivistä tieteisroolipeliä, mutta tämän jälkeen peli ei juurikaan ole keikkunut otsikoissa.

Lähde: Bloomberg

Lisää luettavaa