Lähteet: Blizzard on peruuttanut julkistamattoman StarCraft-räiskintäpelin kehityksen – keskittyy jatkossa Diabloon ja Overwatchiin

Blizzard on lähteiden mukaan lakkauttanut kaksi vuotta kehitteillä olleen projektin.

7.6.2019 09:56

Blizzard on peruuttanut Kotakun mukaan kaksi vuotta kehitteillä olleen ensimmäisen persoonan räiskintäpelin, joka olisi sijoittunut StarCraftin maailmaan.

Ares-nimellä kulkenutta projektia kuvailtiin ”Battlefieldiksi StarCraftin universumissa”, jossa pelaajat olisivat ohjanneet terranin sotilasta zergejä vastaan. Lähteiden mukaan studio testaili myös mahdollisuutta pelattavasta zergistä.

Pelin kehitys alkoi vuonna 2017 ja sitä veti StarCraft 2:sta ja Heroes of the Stormista tuttu Dustin Browder. Blizzard halusi kokeilla, miten Overwatchin pelimoottori taipuisi StarCraft-räiskinnäksi. Kokeilun taustalla oli studion halu siirtyä tehtailemaan pelejä samoilla työkaluilla, jolloin yhtiön maineikkaan hidasta kehitysaikaa saataisiin toivottavasti nopeutettua.

Nimettömänä pysyvän työntekijän mukaan Aresin kehitys tuntui etenevän hitaasti, mutta siitä huolimatta pelin lakkautus tuli tiimissä olleille suurena yllätyksenä. Päätöksen syynä oli lähteiden mukaan Blizzardin tarve saada lisäresursseja Diablo– ja Overwatch-sarjojen kehitykseen ja ennen kaikkea Diablo 4:n ja Overwatch 2:n kehitykseen.

Overwatch 2:n kohdalla kyseessä on ilmeisesti isompi panostus yhteistyölliseen sisältöön, ja studion työntekijät ovat verranneet projektia Left 4 Deadiin. Viime vuonna vuotaneesta Diablo 4 -projektista oli tuolloin tulossa huomattavasti synkempi kuin pelisarjan viimeisin osa, minkä lisäksi kehityksessä pähkäiltiin myös kevyiden MMO-elementtien lisäämistä sekä mahdollisesti perspektiivin vaihtumista.

Blizzard kommentoi Kotakulle aihetta sanomalla, että yhtiöllä on usein useita erilaisia ideoita työn alla ja että projektien mahdollinen lakkauttaminen kuuluu normaaliin kiertokulkuun kehitysvaiheessa. Siksi näistä ei kerrota julkisuuteen ennen kuin tuotannon läpivieminen on riittävän varmaa.

Lähde: Kotaku

Lisää luettavaa