Lähteet: Fortniten menestystä on rakennettu musertavan työpaineen alla / Uutiset / pelaaja.fi

Lähteet: Fortniten menestystä on rakennettu musertavan työpaineen alla

24.04.2019 // Kirjoittanut: Panu Saarenoja
1

Pelialan työolosuhteet ovat puhuttaneet kovasti jälleen menneinä kuukausina ja nyt keskusteluun on liitetty mukaan Fortnite-kehittäjä Epic Games. Polygon-sivusto raportoi haastatelleensa sekä nykyisiä että entisiä Epicillä työtä tehneitä ihmisiä ja kuulleensa, kuinka yhtiössä on painettu Fortniten menestyksen myötä pitkiä päivää – parhaimmillaan jopa sadan tunnin työviikkoja – kovien suoriutumispaineiden alla.

Haastateltujen ihmisten mukaan ylityö yhtiössä ei ole ollut periaatteessa pakollista, mutta siihen painostetaan jatkuvalla syötöllä. Iso syy tähän on pelin jatkuva päivittyminen, mikä tarkoittaa, että peliin täytyy olla jatkuvasti luomassa uutta toimivaa sisältöä. Työntekijöiden kannalta tämä johtaa usein siihen, että poissaolojen tapahtuessa yhden työntekijän työmäärä kasautuu helposti muiden harteille.

– Saan vaivoin nukutuksi, olen äkäinen kotona, eikä minulla ole energiaa käydä ulkona. Viikonlopun saaminen vapaaksi töistä on suuri saavutus. Jos otan lauantain vapaaksi, koen oloni syylliseksi. Minua ei pakoteta työskentelemään näin, mutta mikäli en tee sitä, eivät työt valmistu, toteaa yksi haastatelluista.

Muutamien ihmisten kerrotaan suoraan kieltäytyneen viikonlopputyöskentelystä ja saaneen lopulta herkemmin potkut, mikäli näiden tekemä työ ei ole saavuttanut tiukkoja aikamääreitä. Pomojen odotuksien pettäminen on ylipäätänsä myös nähty hidasteena mahdollisuuksille edetä yhtiön sisällä. Urakoitsijoiden osalta Epicin kerrotaan myös suosineen henkilöitä, jotka ovat valmiita tekemään ylitöitä, kun taas muut on nähty helposti korvattavissa olevina henkilöinä.

Kehityksen ja laaduntarkkailun lisäksi hommia on jouduttu kovasti painamaan asiakastuenkin puolella. Fortniten suosion myötä asiakastuen tarve on kasvanut merkittävästi, mihin on reagoitu sekä asettamalla isomman määrän tavoitevaatimuksia yksittäisille työntekijöille että palkkaamalla äkkinäisesti enemmän väkeä, jota ei ole ehditty kouluttamaan hommaa varten.

Muutamien työntekijöiden mukaan Epic Games on tarjonnut sentään myös paljon positiivisia puolia esimerkiksi hyvän palkan ja bonusjärjestelmien muodossa. Ainakin yksi lähde kertoo myös välttäneensä kokonaan niin sanotun crunchin eli kiivaan ylityön tekemisen tiukkojen aikataulujen alla. Tämäkin kuitenkin myönsi muutamien tämän työkavereiden tehneen pitkiä päiviä ja kuvaili erityisesti tuottajien tapaa paiskia hommia "melko hulluksi". 

Epic Gamesin edustaja on Polygonille antamassaan lausunnossan myöntänyt, että jotkut työntekijät ovat saattaneet painaa sadan tunnin työviikkoja, mutta vakuuttaa moisen olleen harvinaisia ja että tällaisten tapahtumien toistumista on pyritty samantien estämään. Se kertoo ottaneensa käyttöön myös pakolliset kahden viikon pituiset koko yhtiön laajuiset kesä- ja talvilomat samalla, kun se on tutkinut parempia keinoja lähestyä suuren työmäärän vaatimia haasteita. Mitä tulee urakoitsijoiden keskimääräisten ylityötuntien määrään, kerrotaan sen olevan keskimäärin "vähemmän kuin viisi tuntia viikossa".

Kokonaisuudessaan Polygonin artikkelin voi lukaista tästä.

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.

Kommentit

Käyttäjän Turzka kuva
Turzka

Ymmärrän kyllä paineenalaiset työolosuhteet mutta eikö rautaa pidä takoa juuri silloin kun se on kuuma? Fortnite vetää vieläkin miljardeja.

Battle Royale skene on sen verran heilahtelevaa ettei Forniten kannata tasaantua hetkeksikään

Nostoja