Suoratoistojätti Netflixin kerrotaan tähtäävän seuraavaksi videopelimarkkinoille.

The Information -julkaisun tietojen mukaan Netflix on aloittanut rekrytointiprosessin, jossa se etsii johtajaa yhtiön videopeliliiketoiminnalle. Netflixin kerrotaan lähestyneen kokeneita johtajia videopelialalta kyseisen roolin tiim0ilta. Tietojen mukaan Netflixin suunnitelmiin kuuluisi Apple Arcaden kaltaisen videopelipalvelun perustaminen. Netflix on vahvistanut suunnittelevansa palvelutarjontansa laajentamista interaktiivisessa viihteessä, mutta toistaiseksi yhtiö ei ole tarkentanut suunnitelmiaan videopelipalvelun varalle.

Netflix on aikaisemminkin toteuttanut videopelaamiseen liittyviä projekteja. Yhtiö on esimerkiksi tuottanut interaktiivisen Black Mirror: Bandersnatch -elokuvan sekä julkaissut Stranger Things -sarjan kolmanteen kauteen kytkeytyvän videopelin.

Lähde: Gamespot

Lisää luettavaa