Lähteet: Nintendo odottaa Switch-myyntien jatkavan laskuaan

Logistiikkaongelmien odotetaan kurittavan Switch-myyntejä tänä vuonna.

2.5.2022 04:56

Nintendo odottaa Switch-konsolin myyntien jatkavan laskuaan tänä vuonna, talousjulkaisu Nikkei kertoo.

Nikkein tietojen mukaan Nintendo odottaa myyvänsä tänä vuonna noin 20 miljoonaa Switch-konsolia. Lukema on noin 10 prosenttia alhaisempi kuin viime vuonna ja 30 prosenttia alhaisempi kuin toissa vuonna, jolloin konsoli teki myyntiennätyksensä 28,83 miljoonan kappaleen myyntiluvuilla.

Myyntilukujen odotetaan laskevan vahvasta kysynnästä huolimatta. Nintendo suunnitteli Nikkein mukaan valmistavansa viime vuonna 30 miljoonaa Switch-konsolia, mutta maailmanlaajuinen sirupula pakotti yhtiön alentamaan ennusteitaan.

Yhtiön tavoitteena olisi edelleen tuotannon kasvattaminen, mutta sirupulan ja Venäjän Ukrainaan kohdistaman hyökkäyksen pahentamien globaalien logistiikkaongelmien kerrotaan vaikuttavan tuotantoon. Myös Kiinan koronaviruksen vastaiset sulkutoimenpiteet voivat edelleen heikentää konsolin tuotantoennusteita.

Lähde: Nikkei

Lisää luettavaa