Lakkoon lähteminen saa hurjaa kannatusta peliääninäyttelyn ammattilaisilta

Joukko amerikkalaisia peliääninäyttelijöitä saattaa hyvinkin lähteä vielä lakkoon.

10.10.2015 12:06

Yhdysvaltalaiseen SAG-AFTRA-ammattiliittoon kuuluvat peliääninäyttelijät ovat äänestäneet myönteisesti mahdollista ääninäyttelijöiden lakkoa kohtaan.

Äänestys lakon mahdollisuudesta käytiin syys-lokakuun vaihteessa SAG-AFTRA:n epäonnistuttua kahteen otteeseen neuvottelemaan uusista ääninäyttelijöiden ja pelijulkaisijoiden välisistä perussäännöistä. Lakkoa tukivat peräti 96,52 prosenttia jäsenistä, kun 75 prosentin äänimäärä olisi ollut jo tarpeeksi antamaan ammattiliitolle valtuudet julistaa jäseniensä lähtevän lakkoon.

Vielä ainakaan toistaiseksi ääninäyttelijät eivät ole kuitenkaan lakossa. SAG-AFTRA:n tarkoituksena olisi vielä kertaalleen palata pelijulkaisijoiden kanssa neuvottelupöytiin ja yrittää saada kaikkia osapuolia miellyttävän sopimuksen aikaiseksi. Jos tämä ei kuitenkaan onnistu, saattavat ääninäyttelijät hyvinkin lähteä lakkoon ja kieltäytyä näin työskentelemästä tyystin videopelien parissa ennen kuin sopu syntyy.

Lakon puolesta ovat julkisesti puhuneet useat nimekkäät ääninäyttelijät, kuten esimerkiksi Jennifer Hale (Mass Effect -sarjan naispuolinen Shepard), David Hayter (Metal Gear Solidin Snake), Elias Toufexis (Deus Exin Adam Jensen) ja D.C. Douglas (Resident Evil -sarjan Wesker).

Lähde: SAG-AFTRA

Lisää luettavaa