Naughty Dog on ilmoittanut joukon ylennyksiä vuoden 2018 kunniaksi.

Huomattavin näistä on The Last of Usin ja Uncharted 4:n luovana vetäjänä toimineen Neil Druckmannin siirtyminen studiossa rooliin vice president. Vastaisuudessa Druckmann toimii siis studiossa toiseksi ylimpänä henkilönä heti johtaja Evan Wellsin jälkeen. Vastaisuudessakin hän jatkaa kuitenkin myös The Last of Us Part II:n luovana vetäjänä.

Wellsin tekemän ilmoituksen mukaan Druckmann on jo pidemmän aikaa ollut tärkeä osa Naughty Dogin johtoa, joten uusi titteli on enää lähinnä muodollisuus. Pidemmän aikaa Wells johti Naughty Dogia yhdessä Christophe Balestran kanssa, joka jätti studion vuosi sitten.

Muina ilmoituksina Naughty Dog on kertonu kehittäjien Anthony Newmanin ja Kurt Margenaun toimivan The Last of Part II:n ohjaajina. Kaksikosta molemmat liittyivät Naughty Dogille alunperin Uncharted 2:n aikoihin ja ovat olleet keskeinen osa studion suunnitteluosastoa.

Kehittäjäkaksikko Emilia Schatz ja Richard Cambier toimivat vuorostaan pelin pääsuunnittelijoina..

The Last of Us Part II:lla ei ole parhaillaan julkaisuajankohtaa eikä siitä ole oikeastaan nähty vielä varsinaista pelikuvaakaan. Viimeksi lokakuussa pelistä julkaistiin pidempi välipätkä, joka sekin koostui lähinnä uusista hahmoista.

Lähde: Naughty Dog

Lisää luettavaa