Alkuvuoden superhittisarja The Last of Us on saamassa uuden version soundtrackistaan. Samannimisiin Naughty Dogin videopeleihin pohjaavan sarjatapauksen musiikkeja pääsee pian kuuntelemaan myös vinyylilevyn muodossa.

HBO, jonka suoratoistopalvelu HBO Maxin kautta sarjaa esitetään, paljasti vinyylin tällä viikolla. Samalla studio myös julkisti niiden ennakkotilausten auenneen. Tilaukset pyritään lähettämään ostajille elo-syyskuun 2023 aikana.

Sarjan soundtrackin on säveltänyt alkuperäispeleihinkin musiikit tehnyt Gustavo Santaolalla yhdessä David Flemingin kanssa. Vinyyliltä löytyy myös muita sarjassa kuultuja musiikkikappaleita, joita esittävät esimerkiksi Depeche Mode, Pearl Jam, sarjan luoja Craig Mazinin tytär Jessica Mazin sekä Bill-hahmoa sarjassa esittänyt näyttelijä Nick Offerman.

Vinyyli-soundtrackin voi tilata itselleen Amazonista, Mondo Shopista tai PlayStation Storesta. Levyn hinta vaihtelee 40-42 punnan/dollarin välillä kauppapaikasta riippuen. Linkit nettikauppoihin löytyvät täältä

Alla sarjan traileri.

Lisää luettavaa