Lautapelisuosikki laajenee pian myös videopelinä – tässä on Wingspan: European Expansion

Lisää lintuja, taktiikoita ja tavoitteita!

12.4.2022 12:12

Lautapelien maailmassa suureen suosioon noussut Wingspan jatkaa laajentumista pian myös digitaalisen sovituksensa merkeissä.  Pelin niin pc:lle, mobiililaitteille, Switchille kuin Xboxillekin kääntänyt Monster Couch on vahvistanut, että Wingspanin Eurooppa-teemainen ensilaajennus ilmestyy virtuaalimuodossa saataville 5. päivä toukokuuta.

European Expansionin myötä lintujen houkutteluun keskittyvä strategiapeli saa sisuksiinsa kaikkiaan 81 uutta eurooppalaista lintukorttia uusien kykyjen ja näin ollen myös taktiikoiden kera. Virtuaalietuna tipusia ei ihastella myöskään vain lautapelistä jo entuudestaan tutun taiteen avulla, sillä myös tirppojen ominaisäänet saadaan pelatessa kuuluviin.

Luvassa on lisäksi tuoreita bonuskortteja ja tavoitteita pelaamisen monipuolistamiseksi.

Hintaa European Expansionille on muodostumassa noin 10 euroa. Ohessa sen traileri.

Lisää luettavaa