Sony vahvistaa: PlayStation 4 ei rajoita käytettyjen pelien käyttöä (päivitetty)

Sony on nostanut kissan pöydälle ja puhunut käytetyistä PlayStation 4 -peleistä. Niitä tuetaan ilman uusia rajoituksia.

11.6.2013 05:00

Elektroniikkajätti Sony on ilmoittanut, ettei se ole tuomassa PlayStation 4:lle minkäänlaisia uusia rajoituksia käytettyihin peleihin liittyen. Sony Computer Entertainment America -pomo Jack Tretton korosti yhtiön E3-lehdistötilaisuudessa, että pelaajat voivat halutessaan niin myydä, vaihtaa kuin pitääkin omat pelinsä vaikkapa ikuisesti halutessaan.

Samaan hengenvetoon vahvistui myös, ettei PlayStation 4 vaadi pelaajia kytkemään konsolia nettiin tietyin välein. Pelien pelaaminen onnistuu siis netittä, jos se vain sopii itse pelin toimintojen kanssa. Levypohjaisia pelejä ei myöskään tarvitse autentikoida esimerkiksi netin kautta.

Julkistus otettiin tilaisuudessa vastaan raikuvin suosionosoituksin. Sony on antanut nimittäin nyt ymmärtää, että se toimii ainakin lähes täysin päinvastoin kuin Microsoft Xbox Onen kanssa.

PlayStation Plus sai myös huomiota ja Tretton lupasikin, että mikäli sinulta löytyy nyt PlayStation Plus -jäsenyys, siirtyy se automaattisesti myös PlayStation 4:lle. PlayStation 4:llä tutut edut myös jatkuvat, eli luvassa on siis esimerkiksi sekä pelialennuksia ja jopa ilmaisia pelejä. Ensimmäisten joukossa ilmaisena pelinä nähdään Drive Club.

Mielenkiintoisena yksityiskohtana Tretton tosin mainitsi, että PlayStation Plus -jäsenyyden ulkopuolella olevat pelaajat voivat edelleen nauttia yksinpeleistä ilmaiseksi ja että mediapalvelut pysyvät vapaana kaikille. Tämä panee miettimään, miten Sony on aikeissa toteuttaa nettipelaamisen siis jatkossa.

Päivitys kello 8.00: Sonyn yllä oleva video vahvistaa, että verkkopelaaminen vaatii PlayStation 4:llä PlayStation Plus -jäsenyyden.

Lisää luettavaa