League of Legendsia tekevältä Riot Gamesilta voidaan odottaa vielä omaa taistelupeliä. Asialle saatiin jo tovin aikaa jatkuneen spekulaation jälkeen vahvistus, kun Riotilla viimeiset kolmisen vuotta vaikuttanut Tom Cannon kertoi asiasta parhaillaan käynnissä olevan Evo-taistelupelitapahtuman yhteydessä.

Puheet mahdollisesta Riot Gamesin omasta taistelupelistä alkoivat käydä kuumina, kun Cannonin edustama Radiant Entertainment -studio päätyi League of Legends -kehittäjän omistukseen. Ennen hankintaa studio työsti taistelupeli Rising Thunderia, jonka tarkoitus oli tarjota helposti lähestyttävä mätkintäkokemus. Peli ei ole enää tiimin kehityksessä, mutta joulukuussa 2017 siitä julkaistiin niin sanottu Community Edition, jolla yhteisö on saanut näperrellä parhaaksi näkemällään tavalla.

Tom tunnetaan myös juurikin Evo-tapahtuman perustajana yhdessä veljensä Tony Cannonin kanssa. Tony on vaikuttanut myös Radiantilla ja oli aikoinaan luomassa lisäksi taistelupelien verkkopelaamista sujuvoittavaa GGPO-teknologiaa.

Konkreettisia yksityiskohtia Riotin taistelupelistä ei ole vielä saatu, joten tiedossa ei esimerkiksi ole, onko se jotenkin sidoksissa League of Legendsin maailmaan. Riot Gamesin tiedote on sittemmin myös tarkentanut, että pelillä on vielä matkaa valmiiksi tuotteeksi.

Lähde: IGN

Lisää luettavaa