Legendaarinen Dragon Quest -roolipelisarja rakastui toimintaan – uusi Heroes-osa tulossa

Uusi Dragon Quest Heroes -peli on jo kehitteillä, vaikka ensimmäinen osa julkaistiin Japanissa vasta helmikuussa.

2.4.2015 21:00

Square Enix on paljastanut Dragon Quest Heroes 2:n olevan tekeillä. Klassisen roolipelisarjan yhteen Dynasty Warriors -henkisen toiminnan kanssa naittava tuotos on ajan myötä tarkoitus saada ainakin Japanissa vielä niin PlayStation 4:lle, PlayStation 3:lle kuin myös Vitalle.

Peli on nimensä mukaisesti jatkoa alkuperäiselle Dragon Quest Heroes -pelille, joka julkaistiin Japanissa vasta helmikuun lopulla. Japaninkielisessä blogissaan Square Enix onkin kertonut, että päätös jatko-osasta tehtiin jo pelin alustavan menestyksen perusteella. Näin ollen pelin tuotanto on todennäköisesti siis vielä erittäin varhaisessa vaiheessa.

Japanissa pelien myyntilukuja seuraavan Media Createn mukaan Dragon Quest Heroes myi julkaisuviikollaan noin 595 000 kappaletta. Alkuperäinen Heroes on ollut maassa pelattavissa PlayStation 4:llä ja PlayStation 3:lla.

Myös länsimaat ovat vielä saamassa osansa alkuperäisestä Dragon Quest Heroesista. Peli on tarkoitus julkaista täällä vielä myöhemmin kuluvan vuoden aikana, joskin vain PlayStation 4 -version voimin.

Ohessa traileri ensimmäisestä Heroesista.

Lähde: Polygon, Square Enix

Lisää luettavaa