Legendaarinen Gauntlet palaa elävien kirjoihin syksyllä

Warner Brosin yritys herättää Gauntlet henkiin on saavuttamassa päätepisteensä syyskuussa.

21.5.2014 19:36

Klassisen Gauntlet-kolikkopelin julkaisusta on kulunut jo melkeinpä 20 vuotta, mutta pian kyseinenkin nimi on muuttumassa jälleen ainakin tovin aikaa relevantiksi. Warner Brosin johdolla pelisarja on jo tovin aikaa tehnyt paluuta, ja nyt julkaisija onkin voinut vahvistaa, että päivänvalon uusi Gauntlet näkee 3. päivä syyskuuta.

Vaikka julkaisu on vielä reilun kolmen kuukauden päässä, on peli saanut jo oman Steam-sivunsa, jonka kautta sen voi halutessaan iskeä jopa nyt myös ennakkotilaukseen. 20 euron hinnalla pelin vielä ennen julkaisua tilaavat voivatkin varautua saamaan lisäetuna käsiinsä digitaalisen Gauntlet: Darkness Calls -sarjakuvan, jonka on tuottanut Batmanista tuttu DC Comics.

Uutta Gauntletia maailman on puskenut jo tovin aikaa ruotsalainen Arrowhead Game Studios, jonka monet tuntevat erityisesti humoristisesta Magicka-velhoilupelistä. Uuden pelin on tarkoitus olla uskollinen vanhalle klassikolle ainakin siinä mielessä, että luvassa on parhaimmillaan toimintaa neljän pelaajan kesken.

Lähde: Steam

Lisää luettavaa