Lehti: The Last of Usin digiversio pelattavissa jo ennen latauksen valmistumista

Sony vaikuttaisi käyttävän The Last of Usin ladattavaa versiota koekaniinina uuteen latausjärjestelmäänsä liittyen.

18.5.2013 13:46

Naughty Dogin odotettu jännitysseikkailu The Last of Us on näillä näkymin tarjoamassa pientä esimakua tulevista PlayStation-ominaisuuksista. Pelilehti Game Informer raportoi saaneensa pelin luovana johtajana toimivalta Neil Druckmannilta ja pelin ohjaajana hääräävältä Bruce Straleylta tiedon, että The Last of Usin digitaalisen version pelaamisen voi aloittaa jo silloin, kun se vielä latautuu kiintolevylle.

Game Informerin tietojen mukaan The Last of Usin latausversio on tarkalleen ottaen pelattavissa sen jälkeen, kun pelin latauksesta takana on juurikin 50 prosenttia. Lehti ei kuitenkaan tiedä kertoa, miten Sonylla tämä kaikki tullaan tarkalleen toteuttamaan.

Ominaisuus vastaa samaa ideaa, josta Sony puhui viime helmikuussa PlayStation 4:n julkistuksen yhteydessä. Elektroniikkajätti lupasi tuolloin, että sen seuraavan sukupolven pelikonsolilla ei tarvitse odottaa, että latauspelit latautuvat kokonaan kiintolevylle, vaan niitä voi alkaa pelata nopeasti juuri myös silloinkin, kun ne vielä latautuvat taustalla.

Yksinoikeudella PlayStation 3:lle saapuvan The Last of Usin julkaisu tapahtuu näillä näkymin sekä fyysisessä että digitaalisessa muodossa 14. kesäkuuta. Ohessa tuore peliä käsittelevä video, jossa The Last of Usin säveltäjäksi päätynyt Gustavo Santaolalla kertoo työstään.

Lähde: Game Informer

Lisää luettavaa