Hintavalla kausikortillaan keskustelua herättäneen Arkham Knightin tarkat lisäsisältösuunnitelmat ovat tulleet julki.

Julkaisija Warner Bros. valaisee verkkosivuillaan kehittäjä Rocksteadyn suunnitelmia pelin julkaisua seuraavien kuuden kuukauden varalle. Perinteisten haastekarttojen ja hahmojen historiaa kunnioittavien asusteiden lisäksi Arkham Knight saa vaikuttavan pläjäyksen uutta tarinasisältöä.

Batmanin omien tarinatehtävien lisäksi myös supersankarin liittolaiset saavat hetkensä valokeilassa uusien sivujuonikuvioiden muodossa. Ensimmäistä kertaa sarjan historiassa pelattavissa oleva Batgirl esiintyy hahmolle kokonaan omistetussa esiosalaajennuksessa Batgirl: A Matter of Family, joka sijoittuu Warner Brosin mukaan aivan uusiin maisemiin.

Autointoilijoita puolestaan hemmotellaan Batmobile-sisällöllä, joka ahtaa samaan pakettiin useamman Batmanin käytössä tämän 75-vuotisen uran aikana nähdyn kaaran ja kilparatoja niillä ilottelua varten.

Julkistuksen kylkeen Warner Bros. liitti ensimmäisen virallisen konseptikuvan Lepakkotytöstä. Lisätietoja kustakin sisältöpaketista saadaan niiden ilmestymisen alla.

Batman: Arkham Knight ilmestyy 23. kesäkuuta pc:lle, Xbox Onelle ja Playstation 4:lle. Hintaa kausikortille kertyy noin 40 euroa.

Lähde: Warner Bros., Siliconera

Lisää luettavaa