Life is Strange synkistyy ja palaa loppukuusta, peli mukaan myös miljoonakerhoon

Life is Strangen toiseksi viimeinen episodi lähestyy sellaista tahtia, että pelaamaan päästään vielä ennen elokuuta.

24.7.2015 01:45

Heinäkuu kääntyy päätökseensä ensi viikolla, mutta ilman uutta Life is Strange -episodia elokuuhun ei sentään tarvitse lähteä marssimaan. Pelin kehittäjä Dontnod sekä julkaisija Square Enix ovat varmistaneet, että pelin neljäs episodi julkaistaan 28. heinäkuuta.

Dark Roomiksi kutsuttu pelin uusin episodi on Life is Strangen viimeinen jakso ennen pelin varsinaista päätösosaa. Square Enix onkin kuvaillut, että sen lisäksi että Dark Room tuo julki jälleen joukon uusia salaisuuksia pelin tarinaan liittyen, tulee se ottamaan nyt myös astetta synkemmän otteen pelin kerrontaan.

Vilauksen tulevaan saa oheisesta trailerista.

Dark Roomin julkaisupäivän ohella tällä viikolla on myös selvinnyt, että Life is Strange on menestynyt myynnillisesti ilmeisesti varsin mainiosti. Square Enixin mukaan peliä on myyty pelaajille tähän mennessä miljoonan kappaleen edestä.

Lähde: Square Enix

Lisää luettavaa