Liialliseen kunnianhimoon kaatunut System Shockin uusioversio sai uuden julkaisuikkunan – palaa samalla alkuperäiseen visioon

Ongelmiin ajautunut Kickstarter-projekti System Shock on saanut uuden julkaisuikkunan ja suunnitelman.

24.3.2018 09:08

Nightdive Studiosin Kickstarter-rahoitettu projekti tuoda roolipeliklassikko System Shock nykypäivään on saanut uuden mahdollisen julkaisuikkunan alkuvuodesta 2020.

Helmikuussa jäähylle pistetty projekti palaa samassa yhteydessä studion toimitusjohtaja Stephen Kickin mukaan Kickstarter-kampanjassa luvatun alkuperäisen suunnitelman mukaiseksi visioksi uusioversiosta, johon pyritään liittämään mahdollisimman paljon luvattuja ominaisuuksia.

Looking Glassin alkuperäisteoksen uusioversio keräsi Kickstarter-kampanjassa rahoitusta yli 1,3 miljoonaa dollaria, mutta kehittäjien kunnianhimot paisuttivat projektin entistä suurempiin mittoihin. Uusioversion sijaan studio ryhtyikin puhumaan projektista uudelleenkäynnistyksenä.

Tukijat eivät kuitenkaan pitäneet kuulemastaan, eikä kehitteillä ollut paisunut projekti miellyttänyt myöskään kehittäjiä, joten projekti pistettiin lopulta jäihin aiemmin helmikuussa.

Alkujaan pelin oli määrä ilmestyä tänä vuonna.

System Shockin uusioversio julkaistaan näillä näkymin pc:lle, PlayStation 4:lle ja Xbox Onelle vuoden 2020 ensimmäisellä neljänneksellä.

Lähde: PC Gamer

Lisää luettavaa