Liittyykö tämä sivusto jotenkin Resident Evil 6:een?

Resident Evil 6 on noussut jälleen ihmisten huulille, sillä eriskummallisen NoHopeLeft-sivuston uskotaan vihjaavan jotain Capcomin pelisarjaan liittyvää.

19.1.2012 08:34

Netin syövereistä on bongattu uusi eriskummallinen nettisivu, joka saattaisi olla osa Capcomin hämärää markkinointia. NoHopeLeft-nimellä kulkeva sivusto on blogin muotoon rakennettu kokonaisuus, joka on täytetty sekä hämärillä videoilla että myös useilla kuvilla, joissa pääosassa nähdään muuan erikoinen symboli.

Sivustolla itsessään korostetaan, kuinka tämä kuvissa toistuvasti esiintyvä symboli muistuttaa vahvasti biovaarasta (biohazard) varoittavaa tunnusta, mikä onkin saanut ihmiset pohtimaan, josko sivusto vihjaisi uuden Resident Evil -pelin olevan tulossa. Pelisarjahan tunnetaan Japanissa juurikin Biohazard -nimellä.

Ajatus onkin saanut pelaajat eri puolilla maailmaa valppaiksi. TheSixthAxis-sivusto kertoo muun muassa löytäneensä Lontoosta No Hope Left -maininnalla varustetun mainoskyltin, josta vastuussa ollut yritys on nyt kertoman mukaan myöntänyt toimineensa juurikin Capcomin asialla. Vastaavasti NeoGAF-keskustelupalstan käyttäjien kerrotaan päätyneen sivun alkuperää jäljittäessään lähteeseen, joka on ollut tekemisissä myös Resident Evil: Operation Raccoon Cityn markkinoinnin kanssa.

Olisko Resident Evil 6 siis viimein muodostumassa todeksi vai onko kaikki toivo peräti oikeasti menetetty? Ainakin jotain selvinnee huomenna, sillä sivustolla toistetaan paljolti myös numerosarjaa 19.01.12.

Sivustoa pääset selailemaan klikkaamalla tästä.

Lähde: Eurogamer

Lisää luettavaa