Elokuvayhtiö Lionsgate on kiinnostunut tekemään ison John Wick -pelin.

Keanu Reevesin tähdittämästä elokuvasarjasta on jo tehty indiekehittäjä Mike Bithellin toimesta pienempi strategiapeli John Wick Hex. Lionsgaten tähtäimessä on kuitenkin seuraavaksi isomman mittakaavan projekti.

Lionsgaten toimitusjohtaja Jon Feltheimer on kertonut pelisuunnitelmista äskettäin yhtiön sijoittajille. Feltheimerin mukaan Lionsgate kaavailee John Wickistä AAA-tuotantoarvoilla kehitettävää peliä. Lionsgaten kerrotaan myös kuulleen jo eri studioiden ehdotuksia projektista ja aikovan edetä projektin kanssa.

Vuonna 2014 ensi-iltansa saaneen John Wick -elokuvan jälkeen sarja on saanut kaksi jatko-osaa, mutta lisää on vielä luvassa. Ensi maaliskuussa ensi-iltansa saa John Wick: Chapter 4, jonka lisäksi Lionsgate on vahvistanut työstävänsä Ballerina-nimellä tunnettua sivuosaa sekä varsinaisen elokuvasarjan viidettä osaa. Sarjasta on lisäksi työn alla The Continental -nimellä tunnettu tv-sarja.

Lähde: VGC

Lisää luettavaa