Lisälaitevalmistajien suurnimi Mad Catz ajautui konkurssiin

Mad Catz on hakeutunut vapaaehtoisesti konkurssiin sen kärsittyä jo tovin aikaa talousongelmista.

1.4.2017 04:00

Lisälaitevalmistaja Mad Catz on hakeutunut konkurssiin. Yhtiö ilmoitti asiasta perjantaina virallisella tiedotteella, jolla se vahvisti myös firman johtajien irtisanoutuneen 30. maaliskuuta.

Viimeisen vuoden aikana Mad Catz on yrittänyt virkistää toimintaansa uudelleenjärjestelyillä, joiden myötä se päätyi irtisanomaan merkittävän osan työvoimastaan. Uudelleenjärjestelyihin johti muun muassa sen hoitama Rock Band 4:n julkaisu, jonka suhteen varsinkin soittimien myynti tuntui jääneen pettymykseksi.

Rock Band -kehittäjä Harmonix ei sekään viimeisen vuoden aikana elänyt täysin ruusuisesti. Vasta aiemmin tällä viikolla studio tiedotti, että se on joutunut leikkaamaan 17 työpaikkaa.

Mad Catzin historia yltää aina 80-luvun puolelle. Soitinohjainten lisäksi se on viimeisimpänä tullut tunnetuksi myös varsinkin arcade-tikuistaan, mutta onpa sen katalogeista löytynyt myös ihan perinteisempiäkin ohjaimia, muistikortteja, hiiriä, näppäimistöjä ja kuulokkeita.

Lähde: Mad Catz, Gamasutra

Lisää luettavaa