PlayStation 4 on saamassa kokonaan oman LittleBigPlanet -seikkailunsa. Brittiläisen Sumo Digitalin käsissä kehitteillä on parhaillaan LittleBigPlanet 3, jota tavoitellaan kauppoihin marraskuuksi.

LittleBigPlanet 3:n myötä Säkkipoika saa viimein uusia kavereita. Peli esittelee sarjaan pelattavaksi kokonaiset kolme uutta hahmoa, joilla kaikilla on omat erikoiskykynsä. Joukkoon liittyvät niin seinähyppyihin kykenevä Oddsock, voimakas ja kokoaan vaihteleva Toggle kuin myös lentokykyinen Swoopkin. Ollakseen omalla tavallaan myös erikoinen, on Säkkipoikakin oppinut samalla  kiipeilemään verkoissa.

Uudet hahmot tuovat luonnollisesti uusia mahdollisuuksia kenttien rakenteluun, joka monipuolistuu kolmososassa muutenkin myös jo uuden syvyysasteen ja tuoreiden apuvälineiden, kuten puhaltimen, ansiosta. Mikäli kaipuu vanhoihin LittleBigPlanet-kenttiin kuitenkin tulee, ei hätää pääse toki siinäkään tapauksessa muodostumaan. LittleBigPlanet 3 on nimittäin yhteensopiva LittleBigPlanetissa ja LittleBigPlanet 2:ssa luotujen käyttäjäkenttien kanssa.

Lisää luettavaa