LittleBigPlanet-luojien uusin peli paljastettiin

LittleBigPlanet-luojien uutukaisessa loikitaan paperisissa 3D-ympäristöissä.

16.8.2012 17:35

Briteissä lymyilevä Media Molecule -pelitalo on paljastanut uuden pelinsä Sonyn Gamescom-lehdistötilaisuudessa. Peli kantaa nimeä Tearaway.

Kyseessä on Vitalle kehitetty 3D-tasoloikka, jossa pelaajat ohjastavat Iota-nimistä hahmoa läpi paperista rakentuvien kenttien. Pelin maailma on kaikessa erikoisuudessaan kuitenkin myös kytköksissä omaan univesumiimme, sillä Vitan ominaisuuksien avulla pelaajat pystyvät vaikuttamaan maailmaan.

Pelin vihollisia on esimerkiksi mahdollista kukistaa koskettamalla Vitan takapaneelia, mikä saa pelaajan sormet tunkeutumaan paperisiin ympäristöihin. Yhtälailla pelaajat pystyvät myös esimerkiksi puhaltamaan asioita liikkeelle sekä kallistelemaan Vitaa niin, että viholliset putoavat pois maailmasta.

Pelin julkaisuajankohdasta ei ole vielä tietoa. 

Ohessa julkistettu traileri.

Linkki traileriin

Lisää luettavaa