LittleBigPlanet-luojilla jo toinenkin peli valmisteilla

Tasoloikka Tearaway ei yksinään ole vienyt Media Moleculen huomiota, vaikka siihen tällä hetkellä eniten keskitytäänkin.

16.8.2012 22:16

Tiistaina uutuuspeli Tearawayn paljastanut Media Molecule vahvistaa, ettei paperinen Vita-seikkailu ole vienyt koko studion huomiota täysin. Parhaillaan hyvinkin aikaisessa kehitysvaiheessa on jo myös eräs toinenkin, toistaiseksi vielä varjoissa pysyttelevä peliprojekti.

Studion perustajiin lukeutuva Alex Evans kuitenkin huomauttaa, että pääosin studiossa keskitytään tällä hetkellä Tearawayn kehitykseen. Peli onkin ollut nyt työn alla noin vuoden ajan ja sen parissa pörrää suuren osan ajasta noin 15 kehittäjää. Kokonaisuudessaan Media Molecule työllistää sellaiset puolisensataa ihmistä.

Tuleva projekti saattaa kuitenkin suurella todennäköisyydellä muodostua jälleen hieman massasta poikkeavammaksi teokseksi. Tammikuussa Media Moleculen raportista selvisi, että se käytti hiljattain noin 4,1 miljoonaa puntaa puhtaaseen tutkimustyöhön voidakseen luoda jatkossa innovatiivisia pelikokemuksia ja pysyäkseen teknisen kehityksen eturintamassa.

Ohessa vielä pari kuvaa Tearawaysta sekä sen vielä kertaalleen sen julkistustraileri.

Linkki Tearawayn julkistustraileriin

Lähde: Eurogamer

Lisää luettavaa