Lords of the Fallen 2 ei suostu kuolemaan – kokonaan uusi studio perustettu Souls-tyylin toimintaa varten

Tarkoituksena olisi viedä sarjaa aina vain vahvemmin FromSoftwaren luomuksien suuntaan.

13.9.2020 13:05

Viimeiset kuusi vuotta maailmaan lupailtu Lords of the Fallen 2 ei ole vielä valmis haudan lepoon. Monenlaisissa ongelmissa uinut peliprojekti on näyttänyt elonmerkkejä uuden Hexworks-studion muodossa, jonka julkaisija CI Games on perustanut toimintaroolipelin työstämiseksi.

Hexworks on ollut toiminnassa itse asiassa jo alkuvuodesta asti ja vaikuttaa niin sekä Barcelonasta että Bukarestista asti. Tällä hetkellä noin 25 hengestä koostuvan tiimin kerrotaan työstävän pelialan veteraaneja, joilla piisaa kokemusta niin sanotun AAA-mittaluokan projekteista. Studion tavoitteena ei ole silti kehittää pelejä suuren pelitalon elkein, vaan lähestyä projektejaan enemmän indienäkökulmasta

– Siitä on kulunut pitkä aika, kun aloimme puhua Lords of the Fallen 2:sta ja kokeilimme erilaisia ideoita. Olen innoissani, että voimme julkistaa uuden studion, joka on toiminut jo viimeisen puolen vuoden ajan ja tehnyt huomattavaa edistymistä.  Päätimme olla aluksi asiasta hissukseen, sillä emme halunneet tuoda mitään julkisuuteen ennen kuin ydintiimi oli kasassa ja olimme kaikki yhtä mieltä ensimmäisestä projektista sekä sen visiosta, CI Gamesin toimitusjohtaja Marek Tyminski kertoo.

Tavoitteena Hexworksilla olisi luoda Lords of the Fallen 2:sta aina vain enemmän synkkään fantasiaan ja Souls-pelien tyyliseen haasteeseen nojaavaa kokemusta kuin mitä alkuperäinen peli oli. Suuntaan on vaikuttanut juurikin ensimmäisestä pelistä saatu fanipalaute.

Minkäänlaista arviota Lords of the Fallen 2:n saapumisesta ei ole annettu, joskin sen on vahvistettu olevan työn alla uuden sukupolven alustoille ja pc:lle. Alkuperäinen Lords of the Fallen ilmestyi vuonna 2014 ja oli sittemmin The Surge -sarjasta tutuksi tulleen Deck13:n käsialaa. Viimeisimpänä jatko-osaa oli työstämässä newyorkilainen Defiant Studios, joka kuitenkin lensi projektista ulos reilu vuosi sitten.

Lähde: CI Games

Lisää luettavaa