Toimintaroolipeli Lords of the Fallen 2 on taas otsikoissa, mutta ei ikävä kyllä erityisen positiivisessa mielessä. Julkaisija CI Games on ilmoittanut, että se on lopettanut yhteistyön pelin kehittäjäksi viime vuonna pestatun Defiant Studiosin kanssa ja hoitaa pelin kehittämisen vastaisuudessa itse muutamien ulkoistusten tukemana. 

Puolalaisen lehdistötiedotteen mukaan CI Games purki sopimuksen yhtiöiden välillä, sillä Defiantin aikaansaama työn laatu jäi odotuksista useista parannuspyynnöistä huolimatta.

Eurogamerille antamassaan lausunnossaan Defiantin vetäjä David Grijns on kertonut, että Defiantilla ollaan eri mieltä tavasta, jossa CI Games on kuvaillut studiota. Se ei voi kuitenkin paneutua aiheeseen enempää, sillä studio ”aikoo noudattaa sopimusvelvoitteitaan”.

New Yorkissa sijaitseva Defiant Studios perustettiin vuonna 2016 erityisesti muutamien entisten Just Cause 3 -kehittäjien toimesta. Sen kehitystiimistä löytyy myös esimerkiksi Call of Duty-, Far Cry– ja DmC: Devil May Cry -veteraaneja. 

Lords of the Fallen 2:sta ei ole tähän mennessä esitetty mitään työnimeä konkreettisempaa, joskin sen tulo varmistettiin käytännössä jo vuonna 2014 ensimmäisen pelin saapumisen tienoilla. Alkuperäisen seikkailun päävetäjä Deck13 ei ole ollut hankkeessa ilmeisesti juuri mukana, sillä se siirtyi nopeasti puuhastelemaan oman The Surge -sarjansa kanssa. Defiantin mukaantulo projektiin oli osa CI Gamesin läpikäymää uudelleenjärjestelyä, jossa se pyrki sisäisesti hoitamaan enää lähinnä pienempiä ja joustavampia peliprojekteja.

Lähde: Eurogamer

Lisää luettavaa