Lords of the Fallen takoo jo voittoa – uutta sisältöä tuloillaan / Uutiset / pelaaja.fi

Lords of the Fallen takoo jo voittoa – uutta sisältöä tuloillaan

7.11.2014 // Kirjoittanut: Panu Saarenoja
3

Lokakuussa kauppoihin hiipinyt Dark Souls -henkinen toimintaroolipeli Lords of the Fallen on saamassa lisäsisältöä. IGN:n saamien tietojen mukaan peliä varten on kehitteillä parhaillaan Ancient Labyrinthiksi kutsuttu laajennus, joka on tarkoitus julkaista vielä talven aikana.

Uusi sisältö on tuomassa peliin niin uuden pelattavan alueen, uusia vihollisia kuin uusia varusteitakin. Tarkoituksena pelin kehittäjille ei ole kuitenkaan tarjota täsmälleen samanlaista pelattavaa kuin mitä itse pääpelistä löytyy, vaan lisäsisältö tulee painottumaan hieman aiempaa enemmän pulmanratkontaan.

Pelisivusto Eurogamer tietää lisäksi kertoa, että tähän mennessä Lords of the Fallenia on toimitettu kauppoihin asti 700 000 kopioita, joista 200 000 on myyty kuluttajille asti. Peli on näin ollen tuottamassa julkaisijalleen CI Gamesille jo voittoa, sillä 500 000 kappaleen toimitukset auttoivat sitä pääsemään omilleen.

Lähde: IGN, Eurogamer

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.

Kommentit

Käyttäjän zappah kuva
zappah

Kertokaahan ihmiset tästä kokemuksia. Domessa sai 3 tähteä viidestä ja ymmärsin että potentiaalia olisi mutta ei oikein lunasta millään osa-alueella. Kuitenkin ilmeisen oiva makupala ennen Bloodbornea ja muuta kunnollisempaa DS-peliä odotellessa, erityisesti jos ei koko hinnalla mene ostamaan. Itsehän otan mieluusti vastaan kaiken vähänkin Soulsia muistuttavan, vaikkakin itsellä onneksi olisi myös DSII:n DLC:t hankkimatta.

Käyttäjän jani kuva
jani
Lainaus käyttäjältä zappah

Kyseessä varsin toimiva välipala Bloodbornea odotellessa. Haastettakin piisaa mielestäni.

Käyttäjän Lockdownn kuva
Lockdownn
Lainaus käyttäjältä zappah

Kertokaahan ihmiset tästä kokemuksia. Domessa sai 3 tähteä viidestä ja ymmärsin että potentiaalia olisi mutta ei oikein lunasta millään osa-alueella. Kuitenkin ilmeisen oiva makupala ennen Bloodbornea ja muuta kunnollisempaa DS-peliä odotellessa, erityisesti jos ei koko hinnalla mene ostamaan. Itsehän otan mieluusti vastaan kaiken vähänkin Soulsia muistuttavan, vaikkakin itsellä onneksi olisi myös DSII:n DLC:t hankkimatta.

Dark Souls hengessä mennään, ei kannata odottaa liikoja mutta kyllä tätä pelata kelepaa!
Kunhan et hanki PC:lle... karmea porttaus. Ellet sitten tykkää että peli kaatuilee kuin miehet sodassa.