LucasArts-legenda Tim Schafer pokkasi Britannian akatemian ylimmän kunniapalkinnon

Tim Schafer jatkaa kunniapalkintojen haalimista, sillä miehelle on myönnetty nyt myös BAFTA Fellowship.

21.2.2018 20:19

Tim Schafer on seuraava BAFTA Fellowship -kunniapalkinnon saava pelinkehittäjä. Palkinto on ylin kunnianosoitus, jonka Britannian arvostettu televisio- ja elokuvataiteiden akatemia voi myöntää yksittäiselle elokuvien, television tai pelien parissa työskentelevälle henkilölle.

Schaferin tapauksessa palkinto on myönnetty tämän 30 vuotta kestäneestä urasta, jonka aikana hän on jättänyt jälkensä pelialaan monipuolisella pelien kirjolla. Kiitosta hänen pelinsä saavat varsinkin voimakkaasta tarinankerronnasta ja tunnusmerkillisestä komediatyylistä.

Miehen tekemien pelien joukkoon lukeutuvat helmet, kuten The Secret of Monkey Island, Grim Fandango, Psychonauts ja Brûtal Legend.

Tämä on yhdeksäs kerta, kun Britannian akatemia myöntää Fellowship-palkinnon pelintekijälle. Aiemmin pelialalla palkinnon on saanut myös id Softwaren perustajajäsen John Carmack, Elite-sarjan isä David Braben, Grand Theft Auto -sarjasta vastaava Rockstar Games, Valven perustaja Gabe Newell, jumalpeligenren pioneeri Peter Molyneux, Nintendon legendaarinen pelisuunnittelija Shigeru Miyamoto, Atarin perustaja Nolan Bushnell sekä The Sims– ja SimCity-luoja Will Wright. Wright sai palkinnon ensimmäisenä pelintekijänä vuonna 2007.

Schafer vastaanottaa palkinnon huhtikuussa järjestettävässä Britannian akatemian omassa Game Awards -peligaalassa Lontoossa. Maaliskuussa Schafer vastaanottaa myös pelinkehittäjien omassa Game Developers Choice Awards -gaalassa palkinnon elämäntyöstään..

Ensimmäistä kertaa BAFTA Fellowship -palkinto jaettiin vuonna 1971 elokuvaohjaaja Alfred Hitchcockille. Vuosien varrella se on myönnetty henkilöille, kuten Charlie Chaplin, David Attenborough, Steven Spielberg, Stanley Kubrick, Judy Dench  ja David Frost. Aiemmin tänä vuonna myös Ridley Scott liittyi mukaan joukkoon.

Lähde: BAFTA

Lisää luettavaa