Vaihtopelaaja

Kirjoittanut Miika Huttunen

Vaikka olenkin samaa mieltä siitä, että Killzone 2 on audiovisuaaliselta toteutukseltaan ja suunnittelultaan tämän konesukupolven parhaita pelejä, en yhdy täysin Thomaksen ja Miikan hehkutuksiin sen pelattavuudesta. Ehkä se johtuu siitä, että olen varmaan pelannut vähintäänkin joka toista koskaan julkaista räiskintäpeliä, mutta monet pienet yksityiskohdat jäivät ärsyttämään. En esimerkiksi muista, milloin viimeksi olen joutunut säätämään pelin ohjausta niin paljon kuin nyt, jotta saan siitä itselleni jotenkin pelattavan. Ohjaus on hyvällä tavalla raskaampi, mutta tuntui myös liian tahmaiselta.
Se, että viholliset imevät luotia lippaallisen ennen kuolemaa ei haittaa, mutta se, että useimmiten yksi pääosuma ei riitä niiden pudottamiseen, rikkoo tunnelmaa pahasti. Sama pätee myös sinkoihin, jotka ovat yllättävän tehottomia. Ja miksi päähahmo jaksaa heittää kranaattia yhtä pitkälle kuin viisivuotias pikkutyttö tai kantaa pistoolin lisäksi vain yhtä asetta?
On kuitenkin myönnettävä, että nämä pikkujutut eivät estä nauttimasta pelistä ja etenkin sen huikeasta ulkoasusta tai tunnelmasta. Myös tarinassa on uskottavaa sotaelokuvatunnelmaa – ja tarkoitan tätä pelkästään positiivisessa mielessä. Pelkän yksinpelin vuoksi en kuitenkaan kykenisi täysin varauksettomasti suosittelemaan peliä räiskintäveteraaneille, sillä liian suuret odotukset voivat johtaa lievään pettymiseen. Tässäkö kaikki? Onneksi meillä on myös moninpeli.
Täysipainoisen modernin räiskintäpelin Killzone 2:sta tekee hyvin suunniteltu ja monipuolinen verkkopeli klaanitukineen ja tukisivustoineen. Huikea grafiikka yhdistettynä muokattaviin hahmoluokkiin ja dynaamiseen Warzone-pelitilaan pitää verkkosodan ääressä pitkään. Syystä tai toisesta yksinpelissä ärsyttäneet seikat eivät moninpelissä häirinneet lainkaan. Verkkopelin kentät ovat laajempia kuin on ehkä totuttu, mutta se ei häirinnyt ainakaan minua, sillä se lisää taisteluiden taktisuutta.
Lopuksi on vielä kerran nostettava hattua Guerrillan taideosastolle. Harvoin näkee pelissä yhtä hyvin suunniteltua ulkoasua ja maailmaa. Killzone 2 nousee kevyesti PS3:n sotaräiskintöjen kärkeen, ja sitä voikin hyvin kutsua konsolin vastineeksi Xbox 360:n Gears of Warille.

Vaihtopelaaja

Kirjoittanut Thomas Puha

Killzonen tietynlainen kuivakkuus on mielestäni sen vahvuus. Olen kuitenkin varma, että peli jakaa mielipiteet: joidenkin mielestä se on hieman yllätyksetön, kun taas minä ja Miikka pidämme juuri pelin tasaisuudesta ja tietynlaisesta realismista. Aseet ampuvat enimmäkseen luoteja eikä mutanttihirviöitä näy mailla eikä halmeilla.

Pidän Killzone 2:n raskaasta fiiliksestä ja ohjauksesta, joista Huttunen ei niin lämmennyt. Menkööt takaisin pelaamaan RTS-naksuttelua tai Battlefieldiä! Ohjaus vaatii tottumista, tähtääminen on tarkkaa ja ennen kaikkea tuntuu todella hyvältä tyhjentää lipas vihollisiin. Ne reagoivat pienimpäänkin osumaan, ja toimivan räsynukke- ja fysiikkamallinuksen ansiosta syntyy usein upeita tilanteita, joissa esimerkiksi Helghast-sotilas paiskautuu päin kaidetta ja taipuu sen yli räjähdyksen voimasta.

Fiilis on usein jopa painostava. Ensimmäiset neljä episodia pelataan Helghan-planeetan pääkaupungin Pyrrhuksen uumenissa, joka on niin ahdistava ja saastainen, että välillä oli pakko pitää pelaamisesta taukoa. Kun päähahmo Sev ja Alpha-ryhmä siirtyvät Suljevan kylään, niin ympäristöihin tulee enemmän vaihtelua. Matka vie aina avaruuteen, taistelualuksen uumeniin.

Tottakai, välillä tekoälyn ohjaamat omat sotilaat eivät toimi kuten sitä soisi ja dialogi kuulostaa joskus hiukkasen kankealta, mutta toisaalta eivät taistelukentällä olevat perussoltut olekkaan Shakespeareja.

Siellä olon tunne on pelin ehdoton vahvuus. Killzonen 2:n maailma on yksi vakuuttavimmista, mitä on tullut vastaan. Kaikki toimii harmoniassa grafiikasta äänimaailmaan – pelaaja tuntee olevansa vieraassa maailmassa, joka huokuu historiaa ja tuntuu eletyltä. Suosittelen Killzone.comin tarina-osioon tutustumista, joka valaisee, mitä on tapahtunut vuosisatojen ajan, aina Killzone 2:n tapahtumien kynnykselle.

Moninpeli

Täysiverinen moninpeli on vakuuttava ja äärimmäisen monipuolinen. Perustappomatsien ja lipunryöstön rinnalla on Warzone-pelitila, joka on taukoamatonta sotaa, jossa pelitilat vaihtuvat lennossa. Esimerkiksi tiimitappomatsista siirrytään lipunryöstöön, joka on tässä tapauksessa propagandaa suoltavan radion raahaamista. Siitä voidaan jatkaa Assasination-tilaan, jossa yksi pelaaja on VIP-kohde, jota omien pitää suojella ja jonka viholliset yrittävät eliminoida. Moninpeli on suunniteltu 32 pelaajalle, mutta pienimmätkin kentät tuntuvat vähemmällä pelaajaporukalla liian isoilta, joskin Huttunen taasen pitää kenttien koosta.

Hahmoluokkia on kuusi. Tarjolla on tuttuja luokkia kuten perussotilas, lääkintämies ja vakooja. Jokaiselle voi vielä valita kaksi eri erikoisominaisuutta, ja näitä voi vaihdella kaikkien hahmoluokkien kesken. Kaikki tämä pitää kuitenkin avata pelaamalla, ja ainakin moninpelin betaversiossa tässä kesti todella kauan. Toisaalta, perussotilas rynnäkkökivääreineen on jo tehokas tappaja, vaikka ei pääsekään käsiksi kaikkiin leluihin, kuten automatisoituihin tykkitorneihin.

Ruudunpäivitys takeltelee moninpelissä silloin tällöin, mutta Killzonen 2:n moninpeli on kuitenkin melkeinpä vakuuttavina, mitä PS3:lla on tällä saralla tarjota. Kaikenlainen säätäminen, kuten klaanien luominen, kavereiden peleihin liittyminen, viestintä, tilastot ja pelien aloittaminen on toteutettu esimerkillisesti. Tilastoja päivitetään viikoittain ja päivittäin, joten huipulle pääseminen ei ole mahdotonta, vaikka aloittaisikin pelaamisen jälkijunassa. Klaaneilla on myös mahdollisuus haastaa muita klaaneja ja pistää pistepotti jakoon. Moninpeli on suunniteltu pitkällä tähtäimellä, ja on helppoa nähdä, että Killzone 2:sta muodostuu CoD4:n jälkeen konsolin suosituin moninpeli.

Call of Duty 4:n tasoinen räiskintäpeli Killzone 2 ei kuitenkaan ole. Guerrilla tekee kaiken todella hyvin, mutta siinä missä visuaalinen kekseliäisyys ja mielikuvitus ovat huippuluokkaa, eivät erikoisemmatkaan toimintakohtaukset nouse pelien historian parhaimmistoon. Tarjolla on kuitenkin äärimmilleen hiottua ja viihdyttävää toimintaa uskomattoman taitavan teknisen toteutuksen kera.