Lukijat ovat puhuneet: Detective Pikachu -elokuva on miellyttänyt valtaosaa katsojistaan

Viime viikon kysymyksen tulokset, olkaa hyvä!

20.5.2019 11:35

Pelaaja.fin viikon kysymyksissä kysellään milloin mitäkin peleihin liittyvistä ja niitä sivuavista aiheista. Viime viikolla määrittelimme lukijoiden kiinnostusta ensi-iltansa saaneen Pokémon: Detective Pikachu -elokuvan tiimoilta.

Yhteensä 15 prosenttia 783 vastaajasta olivat käyneet katsomassa Ryan Reyonoldsin, Justice Smithin ja Kathryn Newtonin tähdittämän pelielokuvan ja suurimmilta osin pitääneet siitä. Sen sijaan vain yksi prosentti kaikista vastaajista oli käynyt katsomassa elokuvan, mutta elokuva ei ollut mieluinen. Toisin sanoen elokuva on jättänyt positiivisen jälkimaun valtaosalle sen nähneistä.

Positiivisuudesta huolimatta kritiikkiäkin annettiin, mitä perusteltiin avoimissa kommenteissa.

Detective Pikachu oli lähinnä perushyvä leffa, noin yleisellä tasolla mitattuna. Mutta kun sitä vertaa MUIHIN pelileffoihin, niin sen genren sisällä leffa oli mitä mallikkain tapaus. Ei ollut liian tylsä taikka vieraantunut lähdemateriaalista, perusteli mecha_no_maniac.

– Tuli katsottua, ja hyvä oli. Ei toki mikään täydellinen, ja selkeästi nuorille suunnattu, mutta kyllä sitä lievänä Pokemon-fanina ihan mielellään katsoi. Tuossa on mielestäni erittäin hyvä pohja laajentaa, vastasi Bloob.

– Kuvailisin elokuvaa monella tapaa Warner Bros.:in vastausta Disneyn Marvel Cinematic Universelle, elokuva on täydellisyyteen hiottu keskinkertaisuus joka ei ole huono mutta ei myöskään ole mikään Citizen Kanen kaltainen maailmaa muuttava teos. Leffa oli viihdyttävä ja toisinaan naurattikin, eikä huumori mennyt siitä mistä aita on matalin. Kaikilta osin pidin elokuvasta ja jos leffasta tulee Special Edition Bluray, ostan sen day one, Brutal1ty totesi.

– Tänään tuli katsottua elokuva. Oli sen verran tasaisen tylsä, että nukahdin kesken kaiken. Plussana sain kohtuu hyvät unet, tylytti sen sijaan Hugejorma.

Aihepiiri ei kuitenkaan ole kaikkien mieleen, sillä selkeä 53 prosentin enemmistö ei kaavaile menevänsä katsomaan elokuvaa. Sen sijaan 31 prosenttia vastaajista ei ollut nähnyt elokuvaa, mutta selkeästi kaavailee katsomista ennemmin tai myöhemmin.

– Ei ole mitään mielenkiintoa lähteä maksamaan reilut kymmenen euroa mistään leffasta kun se kokemus ei edes ole erityisesti parempi kuin kotisohvalta. Katson ehkä joskus kun tulee jonnekin suoratoistopalveluun tai muuhun, jos jaksan, zappah totesi.

– En, enkä todennäköisesti tuohon aio leffalipun hintaa tuhlata. Sen verran on muita, kiinnotavampia leffoja tämän vuoden aikana tulossa, Balnazzard ilmoitti.

Oletko jo nähnyt Detective Pikachu -elokuvan?

Kyllä olen, ja pidin siitä 15 %
 
Kyllä olen, mutta en pitänyt siitä 1 %
 
En vielä 31 %
 
En ole menossa katsomaan 53 %
 

 

Lisää luettavaa